Open baarit on perkeleestä. Systeemi toimii siten, että paikkaan maksetaan joku tietty summa (yleisimmin 5 - 8 euroa), ja sillä saa juoda koko illan niin paljon kuin jaksaa. Yleensä sitä osaa säännöstellä itseään jossain määrin, mutta kun olet kerran jo maksanut viinoistasi niin mitä muuta sitä voi tehdä kuin juoda. Klubit menevät yleensä kiinni neljän ja seitsemän välillä, mutta jos ei väsytä, niin matkaa voi jatkaa pienempiin paikkoihin, joissa voi jatkaa ties kuinka kauan.
Itse olen useimmiten niin päissäni, että taksi kotiin on todennäköisin vaihtoehto, mutta on sitä muutaman kerran tullut eksyttyä niihin jatkopaikkoihin. Ja kampuksen omat jatkot ovat sitten vielä asia erikseen. Pisimmät jatkot taisivat kestää suurin piirtein kymmeneen. Olin humalassa vielä seuraavana iltanakin.
Kokonaisuudessaan porukka on aikalailla viinaan menevää, joten bilekavereista ei ole pulaa. Toki seurueeseen mahtuu niitä vähän rauhallisempiakin, mutta jostain kumman syystä näiden henkilöiden kanssa ei ole tullut tehtyä suurempaa tuttavuutta. Ainakaan vielä. Kolmessa kuukaudessa kerkeää varmaan kyllästyä tyyppiin jos toiseenkin, joten sitten on vaan hyvä, että on vielä vaihtoehtoja jäljellä.
Tuosta urheilusta taasen. Kampukselta löytyy lukematon määrä erilaisia kuntoilumahdollisuuksia. Itse olen käynyt testaamassa sulkapalloa, korista, pingistä (maassa maan tavalla, eikös) ja hiukkasen myös jalkapalloa. Näiden lisäksi täältä löytyy ainakin uimahalli, lentopalloverkot, pari yleisurheilustadionia ja kuntosali. Lisäksi kampusalueen koon takia täällä saa kyllä lenkkeiltyäkin aika hyvin. Uimahallista tuli muuten mieleen, että paikallista yliopistotutkintoa ei saa suoritettua, jos ei osaa uida. Siksipä uimaan pääsee vain tiettyinä ajankohtina, sillä muutoin allas on varattu uimakouluille.
En ole vieläkään saanut nettiä omalle koneelle, joten blogin päivittäminen on hankalaa, koska yleisissä koneissa ei ole ääkkösiä ja vain muutamaan saa kiinnitettyä usbin. Jos viimeistään ensi viikolla saisin netin, niin näitä tarinoita tulisi vähän useamminkin, eikä tällaisissa suuremmissa erissä.
Saturday, March 31, 2007
Syömään!
Tikut toimii sittenkin. Eikä siihen mennyt edes kauhean kauan aikaa, vaikka toisin luulin. Supermartista ostetuissa nuudelikupeissa on kyllä haarukka mukana, mutta paremmin niitä syö puikoilla. Varmaan kolmen kuukauden jälkeen täytyy opetella uudestaan käyttämään haarukkaa ja veistä.
Kiinalaisessa ravintolassa ollaan taidettu ehtiä käymään vain kerran, mutta sen sijaan korealaisessa ja japanilaisessa muutamaankin otteeseen. Ruokia on mielenkiintoista tilata, kun menu on kiinaksi ja aina ei ole edes kuvia mukana. Useimmissa paikoissa ei ole ainuttakaan englannin kielen taitoista tarjoilijaa ja jos naapuripöydistäkään ei löydy apuja, niin piirtäminen on osoittautunut ihan hyväksi keinoksi. Kielimuuri on muutenkin aika huomiota herättävä, ei sitä tajua, että kaikki ei osaa puhua englantia.
Tässä päivänä eräänä istuimme Kisses of the Road -nimisessä paikassa oluella ja joku tilasi lisää TsingTao -merkkistä olutta. Tarjoilija ei ymmärtänyt ja tuli takaisin saksien kanssa. Niin, oli pakko ruveta juomaan olutta, kun ei täällä oikein saa mitään muuta. Bissen juonti ei ole täällä ihan samoissa mitoissa kuin Suomessa tai ylipäänsä Euroopassa. Ainakin kahdessa paikassa on juoma loppunut, kun sinne on mennyt isommalla porukalla. Pullolla on kokoa 6 - 6,4 desiä ja paikalliset yleensä jakavat yhden tai maksimissaan kaksi pulloa. Sitten tulee iso joukko vaaleita suomalaisia ja jokainen juo pari kolme. Yhdessä pienemmässä paikassa täytettiin kaikki pöydät (meitä oli noin 20), joten henkilökunta otti kamerakännykällä kuvia sellaisesta ihmeestä.
Paikallisia erikoisuuksia en ole vielä pahemmin kerinnyt maistelemaan, japanilaisessa maistoin tosin ankan kieltä (yök). Jotta länsimaalaisuus ei unohtuisi, on aina välillä käytävä mäkkärissä. Eilen käytiin krapulapitsalla, kun oli tarvetta suolaiseen ruokaan. Kerpele se pitsa mitään suolaista ollut, makeaa kuin mikä. Ja mäkkäristä saa kuulemma sitten taas suolaista pehmistä. Täytyy siis suunnata sinne, kun tulee taas tarve.
Supermartista voisi ostaa itsekin kaikkia herkkuja, muun muassa eläviä sammakoita löytyy. Toistaiseksi olen pysytellyt vedessä ja nuudeleissa ja hedelmissä. Niin ja siinä kaljassa. Kaupasta saa myös jotain limpparin ja lonkeron sekoitukselta maistuvaan juomaa, jota on myös tullut nautittua.
Kiinalaisessa ravintolassa ollaan taidettu ehtiä käymään vain kerran, mutta sen sijaan korealaisessa ja japanilaisessa muutamaankin otteeseen. Ruokia on mielenkiintoista tilata, kun menu on kiinaksi ja aina ei ole edes kuvia mukana. Useimmissa paikoissa ei ole ainuttakaan englannin kielen taitoista tarjoilijaa ja jos naapuripöydistäkään ei löydy apuja, niin piirtäminen on osoittautunut ihan hyväksi keinoksi. Kielimuuri on muutenkin aika huomiota herättävä, ei sitä tajua, että kaikki ei osaa puhua englantia.
Tässä päivänä eräänä istuimme Kisses of the Road -nimisessä paikassa oluella ja joku tilasi lisää TsingTao -merkkistä olutta. Tarjoilija ei ymmärtänyt ja tuli takaisin saksien kanssa. Niin, oli pakko ruveta juomaan olutta, kun ei täällä oikein saa mitään muuta. Bissen juonti ei ole täällä ihan samoissa mitoissa kuin Suomessa tai ylipäänsä Euroopassa. Ainakin kahdessa paikassa on juoma loppunut, kun sinne on mennyt isommalla porukalla. Pullolla on kokoa 6 - 6,4 desiä ja paikalliset yleensä jakavat yhden tai maksimissaan kaksi pulloa. Sitten tulee iso joukko vaaleita suomalaisia ja jokainen juo pari kolme. Yhdessä pienemmässä paikassa täytettiin kaikki pöydät (meitä oli noin 20), joten henkilökunta otti kamerakännykällä kuvia sellaisesta ihmeestä.
Paikallisia erikoisuuksia en ole vielä pahemmin kerinnyt maistelemaan, japanilaisessa maistoin tosin ankan kieltä (yök). Jotta länsimaalaisuus ei unohtuisi, on aina välillä käytävä mäkkärissä. Eilen käytiin krapulapitsalla, kun oli tarvetta suolaiseen ruokaan. Kerpele se pitsa mitään suolaista ollut, makeaa kuin mikä. Ja mäkkäristä saa kuulemma sitten taas suolaista pehmistä. Täytyy siis suunnata sinne, kun tulee taas tarve.
Supermartista voisi ostaa itsekin kaikkia herkkuja, muun muassa eläviä sammakoita löytyy. Toistaiseksi olen pysytellyt vedessä ja nuudeleissa ja hedelmissä. Niin ja siinä kaljassa. Kaupasta saa myös jotain limpparin ja lonkeron sekoitukselta maistuvaan juomaa, jota on myös tullut nautittua.
Perillä
Mistähän sitä aloittaisi. Finski laskeutui suurin piirtein kahdeksalta aamulla paikallista aikaa Pudongin lentokentälle, siitä huolimatta, että vasemmassa potkurissa oli selvästi maalarinteippiä. Yhdeksän tunnin lennon aikana kerkesi syömään lihapullia ja limaperunamuussia, juomaan muutaman valkkarilasillisen, katsomaan uusinta Bondia, lukemaan ja nukkumaan ehkä tunnin. Olisi tietysti voinut nukkua enemmänkin, mutta istualtaan nukkuminen ei onnistunut Itä-Euroopassakaan, saati sitten nyt. Mongolian yläpuolella avasin vähän suljettua ikkunaa ja katselin kuun valossa loistavia vuoria (tai mitä lienee, pimeässä on vaikea sanoa). Fiilikset olivat aika sekavia. Edellisenä iltana vihdoin rupesi vihdoin vähän tuntumaan siltä, että kohta olen maailman toisella puolella.
Lentokenttä on iso, mutta siellä on käytännössä mahdotonta eksyä. On vain yksi mahdollinen reitti, jota edetä, ja jos kääntymiseen olisi mahdollisuus, on tiellä seisomassa joku, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Lentokoneessa täytetyt lippulappuset sairauksista ja tullattavista tavaroista sun muista jätettiin jokainen omalle tiskilleen. Omat matkatavarani (se supersuuri laukku) saapui viimeisten joukossa, vähän alkoi jo jännittää, että näinköhän se on lähetetty jonnekin Alaskaan. Ei ollut, tosin kahden tytön matkalaukut olivat hävinneet. Aika mielenkiintoista sinänsä, kun meillä oli kuitenkin suora lento.
Ensimmäinen päivä Shanghaissa oli sumuinen ja lämmin, bussissa tarkeni pelkällä t-paidalla. Matka lentokentältä kampukselle kesti noin tunnin. Paikallinen liikennekulttuuri on tosiaan aika mielenkiintoinen, töötti näyttää olevan ainoa kommunikointiväline liikenteessä. Autojen valot eivät ole päällä ainakaan päivisin.
Shanghain yliopiston kampus on aika uusi, se on rakennettu joskus vuosituhannen vaiheessa. Yhteensä kampuksia on kolme ja tämä on niistä tuorein. Tosin ensimmäinen kämppä, mikä minulle annettiin, oli kauhea. Kämppiksenä olisi ollut joku bulgarialainen tyttö. Nykyinen (suomalainen) kämppikseni oli myös ollut tyytymätön asuntoonsa ja selvittänyt, että kaksistaan olisi mahdollista muuttaa parempaan huoneeseen, jossa on myös oma vessa ja länsimaalainen suihku. Tuli sitten pyytämään minua kaveriksi tähän huoneeseen, jossa nytkin tätä sepustelen. Voi olla, että kolmen kuukauden aikana yhteisasuminen alkaa vähän kiristämään, mutta tämä on kyllä miljoona kertaa siistimpi, joten toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen. Niissä edellisissä suihkuna toimi semmoinen alkeellinen putki ja vessatkin on vähän mitä sattuu.
Ensimmäisenä päivänä (kello oli Suomessa yö, kun me syötiin lounasta) tutustuttiin kampuksen vieressä olevaan lähiökeskustaan. Syömässä käytiin korealaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli ihan hyvää, elleivät yli-innokkaat tarjoilijat päässeet sotkemaan annokseen supertulisia kastikkeita. Luovutin puikkojen kanssa viidessä minuutissa ja söin loput lusikalla, kun sellainen oli tarjolla. Tutustuimme myös paikalliseen tuoreruokamarkettiin, jossa oli kaikkea ällöä ja pahanhajuista. Illalla syötiin mäkkärissä ja yritettiin etsiä jotain baaria, mitä ei löytynyt, joten päädyimme johonkin kahvilaan.
Pienten alkujärkytysten laannuttua lähitulevaisuus näyttää ihan lupaavalta. Järkytyksistä puheenollen, check in -tiskin nainen Suomessa aiheutti melkein sydänkohtauksen. Virkailija katsoi viisumiani ja totesi, että sehän menee umpeen jo yli kuukausi ennen suunniteltua paluuta. Viereisellä tiskillä kaimalleni todettiin samalla tavalla (hauska sattuma muuten tuo nimiasia), mutta hetken viisumeja tarkasteltuaan tädit totesivat, että eikun juu, tässähän onkin vain myöntämispäivä ja päivä, jolloin pitää viimeistään saapua Kiinaan. Ei siis tarvinnut ihan ryhtyä hyperventiloimaan. Että tällaista.
Lentokenttä on iso, mutta siellä on käytännössä mahdotonta eksyä. On vain yksi mahdollinen reitti, jota edetä, ja jos kääntymiseen olisi mahdollisuus, on tiellä seisomassa joku, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Lentokoneessa täytetyt lippulappuset sairauksista ja tullattavista tavaroista sun muista jätettiin jokainen omalle tiskilleen. Omat matkatavarani (se supersuuri laukku) saapui viimeisten joukossa, vähän alkoi jo jännittää, että näinköhän se on lähetetty jonnekin Alaskaan. Ei ollut, tosin kahden tytön matkalaukut olivat hävinneet. Aika mielenkiintoista sinänsä, kun meillä oli kuitenkin suora lento.
Ensimmäinen päivä Shanghaissa oli sumuinen ja lämmin, bussissa tarkeni pelkällä t-paidalla. Matka lentokentältä kampukselle kesti noin tunnin. Paikallinen liikennekulttuuri on tosiaan aika mielenkiintoinen, töötti näyttää olevan ainoa kommunikointiväline liikenteessä. Autojen valot eivät ole päällä ainakaan päivisin.
Shanghain yliopiston kampus on aika uusi, se on rakennettu joskus vuosituhannen vaiheessa. Yhteensä kampuksia on kolme ja tämä on niistä tuorein. Tosin ensimmäinen kämppä, mikä minulle annettiin, oli kauhea. Kämppiksenä olisi ollut joku bulgarialainen tyttö. Nykyinen (suomalainen) kämppikseni oli myös ollut tyytymätön asuntoonsa ja selvittänyt, että kaksistaan olisi mahdollista muuttaa parempaan huoneeseen, jossa on myös oma vessa ja länsimaalainen suihku. Tuli sitten pyytämään minua kaveriksi tähän huoneeseen, jossa nytkin tätä sepustelen. Voi olla, että kolmen kuukauden aikana yhteisasuminen alkaa vähän kiristämään, mutta tämä on kyllä miljoona kertaa siistimpi, joten toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen. Niissä edellisissä suihkuna toimi semmoinen alkeellinen putki ja vessatkin on vähän mitä sattuu.
Ensimmäisenä päivänä (kello oli Suomessa yö, kun me syötiin lounasta) tutustuttiin kampuksen vieressä olevaan lähiökeskustaan. Syömässä käytiin korealaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli ihan hyvää, elleivät yli-innokkaat tarjoilijat päässeet sotkemaan annokseen supertulisia kastikkeita. Luovutin puikkojen kanssa viidessä minuutissa ja söin loput lusikalla, kun sellainen oli tarjolla. Tutustuimme myös paikalliseen tuoreruokamarkettiin, jossa oli kaikkea ällöä ja pahanhajuista. Illalla syötiin mäkkärissä ja yritettiin etsiä jotain baaria, mitä ei löytynyt, joten päädyimme johonkin kahvilaan.
Pienten alkujärkytysten laannuttua lähitulevaisuus näyttää ihan lupaavalta. Järkytyksistä puheenollen, check in -tiskin nainen Suomessa aiheutti melkein sydänkohtauksen. Virkailija katsoi viisumiani ja totesi, että sehän menee umpeen jo yli kuukausi ennen suunniteltua paluuta. Viereisellä tiskillä kaimalleni todettiin samalla tavalla (hauska sattuma muuten tuo nimiasia), mutta hetken viisumeja tarkasteltuaan tädit totesivat, että eikun juu, tässähän onkin vain myöntämispäivä ja päivä, jolloin pitää viimeistään saapua Kiinaan. Ei siis tarvinnut ihan ryhtyä hyperventiloimaan. Että tällaista.
Subscribe to:
Posts (Atom)