Majoitusongelmia

Viikonloppumatka Sevillaan ilman hotellivarausta saattaa vaatia useamman paikan aula-arviointia samalla, kun toistaa kysymystä "¿Tienes habitaciones libros?". Meidän joukkio kävi perjantai-iltana arviolta kymmenessä hotellissa/hostellissa ennen kuin tärppäsi ja lauantaiaamun iloksi toistimme saman leikin.

Muutenhan Sevilla oli ihana. On se sitä varmasti vieläkin. Tahtoo uudestaan. Sitä on niin tottunut tähän aurinkorannikon turistimeininkiin, että aito (aidompi) kulttuuri ja siitä saadut elämykset olivat aikamoista mannaa. Mutta alkuun.

Kolme pientä harjoittelijaa lähtivät perjantai-iltana seitsemän junalla Malagasta Sevillaan. Meno-paluu maksoi jotakuinkin 30 euroa ja matka vei yhteen suuntaan aikaa sellaisen kaksi ja puoli tuntia. Sevillan juna-asemalta ostetun kartan avulla suunnistimme aiottuun hostelliin, joka siis osoittautui täydeksi ja siitä eteenpäin kävimme jotakuinkin jokaisessa paikassa, joka matkalla sattui. Vihdoin tuossa puolenyön aikaa majapaikka yhdeksi yöksi löytyi, joka oli mahtavaa, vaikkakin seuraavana aamuna oli etsittävä uusi paikka. Nopean suihkun ja vaatteidenvaihdon kautta syömään ja sitten pötköttämään.

Lauantai oli varsinainen kokemusten ilotulitus. Aloitimme (heti sen hotellin etsimisen jälkeen) päivän kiertelemällä vanhaa kaupunkia ja sen kapeita teitä. Muutama kirkko, joki, useita aukioita, linna ja katedraali osuivat kohdalle. Joissakin kävimme ihan sisällä asti, muunmuassa katedraalissa, joka on maailman (tai Euroopan) kolmanneksi suurin kaikista ja suurin goottilaistyylistä pytingeistä. Katedraaliin oli kyllä aika suolainen sisäänpääsymaksu, kun opiskelijakortti oli unohtunut kotiin. 7 euroa siinä missä opiskelijakortilla sama maksu oli 2. Mutta oli se ihan hieno, varsinkin kirkon yhteydessä oleva Giralda (eli torni tai kellotorni suomeksi), jonne pääsi maisemia katselemaan.

Niin ja kävimme myös paikallisella härkätaisteluareenalla (joka on ilmeisesti aika kuuluisa) ensin päivällä kiertokäynnillä ja sitten illalla ihan härkätaistelussa (seurueen painostuksesta). Liput taisteluun maksoivat 21 euroa takariviin ja olo oli kuin pienessä tynnyrissä. Paikkaa ei nimittäin ole rakennettu mitenkään erityisen tilavaksi ja tuvan ollessa täpösen täynnä omaa tilaa jäi ehkä alle puolimetriä. Lisäksi yläpuolella istuvan polvet olivat lähestulkoon selässä kiinni ja omat polvet toki allaolevassa.

Itse ohjelmahan sisältää kuuden (mun laskujen mukaan kylläkin vain viiden) härän lahtauksen kolmen matadorin ja heidän apujoukkojensa toimesta. Onneksi olin seurannut taisteluja muutamaan otteeseen telkkarin puolelta, muuten kokemus olisi varmaan ollut vähän liikaa. Aikaisemmin en nimittäin ole tiennyt esimerkiksi sitä, että areenalla käy jokaista härkää hätyyttämässä ratsastaja hevosineen. Härkähän luonnollisesti hyökkää hevosta kohti, joka onneksi on tukevasti haarniskoitu ja hepan selässä istuva miekkonen keihästää samalla härkää. Mutta ilmeisesti ne hevoset eivät pahemmin siitä loukkaannu, vaikka silmät sidottuina kentällä joutuvat olemaankin. Julmaa? Todellakin. Härkää vai hevosta kohtaan? Molempia. Sen tarkemmin en härkätaistelun kulkua ryhdy selostamaan, lähinnä sen takia, että en todellakaan ymmärrä puoliakaan sen koukeroista.

Päivällä käydystä kierroksesta mieleen kuitenkin jäi se, että viimeinen matadori on kuollut areenalla vuonna 1992 ja että niillä hevosilla ei aikaisemmin ole ollut mitään suojavarusteita. Eli niinä aikoina hevosia on saattanut kuolla kaksi tai kolme yhtä härkää kohtaan.

Ja härkätaistelun jälkeen menimme katsomaan flamencoesitystä! Taivas, se se oli hienoa. Ihan ehdoton kohokohta koko tähänastiselle reissulle. En jaksa avautua siitä enempää, käykää itse katsomassa! Käykää itse Sevillassa, se on ihan mahtava paikka! Varatkaa se hotelli vaan etukäteen.