Mutianuy 30.4.2007 Hangzhoun reissusta ei kerennyt kulua kauaa (tarkalleen ottaen 3 päivää), kun seikkailujoukkio yhden miehen vahvistuksella suuntasi junalla Pekingiin. Nyt oltiin jo kaukaa viisaita ja varattiin pehmeät nukkumapaikat molempiin suuntiin. Junalippu yhteen suuntaan maksoi hiukan reilun 50 euroa, mikä ei ole lähes 1500 kilometrin matkasta ihan kauhea hinta. Ja se hyttikin ylitti kaikki odotukset. Peti oli pehmeä, tyynyjä jopa kaksi, ilmastointi ja käytävällä western style vessa, joka siis on huomattavasti parempi kuin Suomen vanhan mallin junissa. Ne seurueestamme, jotka ovat testanneet kotimaassa nuita nukkumahyttejä sanoivat, että paikalliset ovat parempia kuin ne. Repikää siitä.
Matkaeväiksi varattiin punaviiniä, muutama bisse ja jotain pientä naposteltavaa. Syömässä käytiin ennen junan lähtöä, joka tapahtui molempiin suuntiin noin seitsemältä illalla, jotta matkalla ei tarvitsisi enää suuremmin aterioida. Huvitukseksi riittivät allekirjoittaneen vuosituhattavoite-pelikortit ja erinomaiset jutut. Olen muuten oppinut tällä matkalla ainakin kaksi täysin uutta korttipeliä. Nukkumaan joskus puolen yön jälkeen ja perillä Pekingissä hiukan vaille seitsemän aamulla. Taksiin, ja pienen etsinnän jälkeen löysimme hostellimme.
Hostelli (Lama Temple Youth Hostel) oli varattu samasta paikasta kuin Hangzhoun reissun paikka, ja tämäkin osoittautui pienen alkukauhistuksen jälkeen varsin erinomaiseksi paikaksi. Tuo alkukauhistus johtui lähinnä siitä, että hostellia ei meinannut löytyä karttaan merkityltä paikalta (siinä oli slummi/rakennustyömaa). Hiukkasen äreät matkalaiset kävivät pohtimassa tilannettaan mäkkärin munahamppareitten ääressä. Viisaitten päitten kolauksesta seurasi puhelinsoitto hostellille ja luurin työntäminen taksikuskin käteen. Viisi minuuttia, ja löysimme itsemme varsin läheltä tuota yllä mainittua slummia. No, vielä vähän enemmän kauhistuneena lähdimme kävelemään tätä pientä kujaa, jolle hostellin kyltti oli meidät ohjannut. Loppujen lopuksi sieltä löytyi massiiviset punaiset ovet (tiedättehän, sellaiseen perinteiseen kiinatyyliin) ja niiden sisäpuolelta tosiaan vallan miellyttävä hostelli. Tällä kertaa sängyt olivat pehmeät, mutta huoneessa ei ollut laisinkaan ikkunaa. Tämä vaikeutti sään ennustamista ja siten pukeutumista aamuisin (toisaalta koko loman sää oli helle, joten turhaksi se aamuinen pohtiminen osoittautui).
Pienten torkkujen jälkeen seurue suuntasi Beihai-puistoon ensimmäiselle sightseeingille ja valittu kohde osoittautui vallan erinomaiseksi ensimmäisen päivän kohteeksi. Maisemat kauniita, joten mikäs siinä kuljeskellessa, vaikka hiukan tuulikin hiukan. Puiston keskellä on isohko lampi (tai pieni järvi) ja sen keskellä sellainen hieno temppeli nimeltään White Padoga. Ei käyty siellä, koska lippu pikkusaarelle ja pääsylippu varsinaiseen temppeliin olisi maksanut erikseen (sitäpaitsi olimme jo ostaneet pääsyliput itse puistoon). Lipuista puheenollen, täällä kannattaa näköjään aina näyttää opiskelijakorttia, sillä nimittäin pääsee puoleen hintaan sisälle poislukien suurimmat/tunnetuimmat kohteet. Tosin meillä on kyllä Shanghain yliopiston kortit, joten sekin saattaa jossain määrin vaikuttaa asiaan. Illalla käytiin syömässä, yhdellä tylsähköllä baarikadulla ja aika makealla klubilla (nimi oli Mix). Nukkumaan joskus kahden jälkeen, aika aikaisin siis.
Seuraavana aamuna (okei, aamupäivällä) vain kaksi lähti nähtävyysjahtiin, sillä loppu seurue oli jäänyt baariin pidemmäksikin aikaa ja valittivat aamulla emäkrapulaa. Kohteeksi valikoitui metro- ja taksimatkan päässä sijaitsevat Yuanmingyuanin rauniot. Siellä on aikaisemmin sijainnut muistaakseni kahdenkin dynastian kesäpalatsit ja meininki oli sen mukainen. Vähän matkan päässä raunioista olisi ollut vielä pystyssä oleva kesäpalatsi, mutta raunioalue oli sen verran iso (ja huomattavasti halvempi) vierailukohde, joten päätimme tyytyä pelkästään siihen. Ilta oli rauhallinen, hiukan kortinpeluuta hostellin aulassa ja hiukan myös punaviiniä.
Sunnuntaina vuoron saivat Tian'anmenin aukio ja Kielletty kaupunki. Tian'anmen tunnetaan 80-luvun lopussa tapahtuneesta opiskelijamellakasta, jossa muutamakin epäonnekas kuoli. Kielletty kaupunki on taas se paikka, jonka etummaisessa muurissa on jättimäinen Maon kuva (se siis näkyy Tian'anmenille), joka on erinomainen heiolenturistijahaluankuvanitsestänijaMaosta-paikka. Arvaatkos onko minusta sellaista kuvaa? Juu, itse kielletty kaupunki oli iso, osittain rempassa ja auringon takia aika tukahduttava paikka. Nähtävähän se on tietysti, mutta en kokenut saavani mitään suurempaa elämystä. Joku seurueen neropateista nimesi paikan kuolleeksi kaupungiksi, mikä ei kyllä ole ihan vääränlainen kuvaus. Illasta ei taaskaan ole mitään erikoisempaa kerrottavaa, olen ollut vähän tylsä viime aikoina.
Maanantai ryhmä rämä suuntasi järjestetylle kierrokselle (tittidii, nyt se tulee) Kiinan muurille, tarkemmin sanottuna Mutianyun osiolle. Aivan mahtava paikka. Joo, vähän turistirysä, mutta vielä pahempi paikka olisi kuulemma ollut Badaling, jossa ei mahdu edes kääntymään. Sitä vastoin Simatai olisi ollut vähiten suosittu ja siten ehkä vielä vaikuttavampi, mutta 7 tunnin matkan takia hylkäsimme sen. Mutta, takaisin Mutianyulle. Maanantaina oli vielä kaiken lisäksi vappuaatto, joten pakko oli laittaa muutama hehkutusviesti Suomeen (sori ajankohdasta). Ylös muurille sai mennä joko gondolilla tai kävellen, valitsimme jälleen gondolin. Pari tuntia aikaa pasteerailla edestakaisin ja ottaa niin maan perkeleesti kuvia ja sitten semmoisella kesäkelkkaslidella alas. Kelkkamäki olisi muuten ollut ihan mahtava (sillä pääsi kovaaaaa), mutta vähän jälkeen puolenvälin eteen tupsahti joku kiinalainen muori, joka laski jarru pohjassa ja siten loppumatka lässähti siihen. Mietittiin että olisiko kerennyt toistamiseen vielä ylös, mutta jätettiin kuitenkin väliin. Mukaan tarttui muurista kertova, hienosti kuvitettu kirja 1,5 eurolla. Vähän olisi tehnyt mieli ostaa I have climped the Great Wall -t-paita, mutta vältyin kuitenkin kiusaukselta. Takaisintulomatkalla käytiin perinteisessä kiinalaista lääketiedettä harjoittavassa laitoksessa, jossa saatiin nopea info kiinalaisista menetelmistä, parinkymmenen minuutin taivaallinen jalkahieronta ja tohtorin käsien verisuonista suorittama arvio omasta terveydentilasta. Mulla on kuulemma ruoansulatuksen kanssa vähän ongelmia ja ratkaisuksi tarjottiin lääkkeitä, jotka auttavat tuohon vaivaan, mutta sen lisäksi ne olisivat laihduttaneet, kaunistaneet ja poistaneet krapulaa. Jäi ostamatta kalleuden takia. Vähän silti kaduttaa. :)
Tiistaina muut menivät shoppailemaan, mutta minua sellainen ei kiinnostanut. Löysin tiedon paikallisista festareista, joten eikun vaan sinne. Festarin nimi on Midi ja periaatteena heillä on, että esiintyville bändeille ei makseta mitään. Kriteerinä on, että on jonkunlainen show kasassa ja varaa maksaa omat matkat ja majoitus. Niinpä neljä päivää kestäville festareilla ei juuri isoja nimiä näy, mutta sen sijaan paljon paikallisia ja jonkunverran länsimaisia bändejä, jotka haluavat breikata Kiinan markkinoilla. Yksi aurinkoinen päivä siellä oli erinomainen valinta, vaikka muutaman bissen höyryissä olen törmännyt johonkin, ja nyt on jalassa aikamoinen rupi. Festarielämää, ah. En varmaan kesällä pääsekään muille festareille (vaikka juhannus on ilmeisesti vieläkin auki, vink vink).
Keskiviikko oli vika päivä ja se meni yhdessä mahtavassa kahvila-kaupassa istuen. Ostin sieltä semmoisen aika makean muistikirjan, joka tullee kulkemaan jonkun aikaa mukanani vähän kaikkialla. Käytiin seurueen toisen naispuolisen henkilön kanssa syömässä yhdessä hienossa italialaisessa, joka tosin oli lähes mahdoton löytää ja meinattiin myöhästyä junasta ajantajun katoamisen takia (hyvä valkkari saattoi vaikuttaa tähän). Kerettiin kuitenkin, eikä tehnyt edes tiukkaa, mutta siitä huolimatta asiasta piti riidellä mieshenkilöiden kanssa. Soitettiin nimittäin jätkille hyvissä ajoin, että hei, me vähän myöhästytään, voisitteko käydä kaupassa meidän puolesta. Vastaus oli tyly ei, vaikka salettiin se olisi nopeuttanut etenemistä. Niinpä junassa keskusteltiin tiukkaan sävyyn palveluksien tekemisestä ja uhrautumisesta toisten puolesta. Juttu sovittiin onneksi saman tien, eikä herrojen kanssa ainakaan omasta puolesta ole enää mitään skismaa.
Niinpä viimeinen matkayö junassa ja iloinen paluu Shanghaihin oli vähemmän iloiseen aikaa seitsemältä aamulla. Kokonaisuudessaan Pekingistä jäi vähän laimea maku suuhun. Se on Shanghain tapaan suurkaupunki, mutta ei kyllä vaikuta siltä. Se taas johtunee siitä, että paikalliset päättäjät ovat päättäneet, että rakennukset eivät hivuttele edes alimmaisia pilviä. Niinpä Peking vaikuttaa enemmänkin järjettömäksi paisunutta kylää. Yöelämää ei ole Shanghaihin verrattuna juuri ollenkaan ja hyvät ravintolat ja parhaat kaupat vaativat otsa hiessä etsimistä. Tietysti nuo pakolliset nähtävyydet ovat hieno lisäys kokemuslistaan, mutta olen reissun jälkeen erittäin iloinen, että vaihto suuntautui tänne Shanghaihin pääkaupungin sijasta.
Kaikki kiinalaiset viettivät muuten lomaa kanssa tällä toukokuun ensimmäisellä viikolla, joten sekä Peking että Shanghai ovat olleet täyteen ahdettuja. Niinpä tämä loppuviikko Shanghaissa on mennyt kampuksella maleksien vaikkakin torstaina ja lauantaina täytyi käydä sanomassa hei muutamalla hyvälle baarille täällä. Torstaina taksi jätti meidät väärälle puolelle baaria, ja pienessä känässä oli hyvä idea lähteä kiipeämään yhden rauta-aidan ja jonkun atsaleapusikon läpi, jotta ei tarvitsisi kävellä niin paljoa. Launtaina oli Cinco de Mayo, joka on jonkun sortin meksikolainen kansallisjuhla ja siksi paikallisessa meksikolaistyyppisessa baarissa kaadettiin tequilaa suoraan kurkusta alas. Meininki - hyvä. (Enhän mä voi tuottaa pettymystä ja olla kertomatta ollenkaan mistään baarireissuista.)
