Majoitusongelmia

Viikonloppumatka Sevillaan ilman hotellivarausta saattaa vaatia useamman paikan aula-arviointia samalla, kun toistaa kysymystä "¿Tienes habitaciones libros?". Meidän joukkio kävi perjantai-iltana arviolta kymmenessä hotellissa/hostellissa ennen kuin tärppäsi ja lauantaiaamun iloksi toistimme saman leikin.

Muutenhan Sevilla oli ihana. On se sitä varmasti vieläkin. Tahtoo uudestaan. Sitä on niin tottunut tähän aurinkorannikon turistimeininkiin, että aito (aidompi) kulttuuri ja siitä saadut elämykset olivat aikamoista mannaa. Mutta alkuun.

Kolme pientä harjoittelijaa lähtivät perjantai-iltana seitsemän junalla Malagasta Sevillaan. Meno-paluu maksoi jotakuinkin 30 euroa ja matka vei yhteen suuntaan aikaa sellaisen kaksi ja puoli tuntia. Sevillan juna-asemalta ostetun kartan avulla suunnistimme aiottuun hostelliin, joka siis osoittautui täydeksi ja siitä eteenpäin kävimme jotakuinkin jokaisessa paikassa, joka matkalla sattui. Vihdoin tuossa puolenyön aikaa majapaikka yhdeksi yöksi löytyi, joka oli mahtavaa, vaikkakin seuraavana aamuna oli etsittävä uusi paikka. Nopean suihkun ja vaatteidenvaihdon kautta syömään ja sitten pötköttämään.

Lauantai oli varsinainen kokemusten ilotulitus. Aloitimme (heti sen hotellin etsimisen jälkeen) päivän kiertelemällä vanhaa kaupunkia ja sen kapeita teitä. Muutama kirkko, joki, useita aukioita, linna ja katedraali osuivat kohdalle. Joissakin kävimme ihan sisällä asti, muunmuassa katedraalissa, joka on maailman (tai Euroopan) kolmanneksi suurin kaikista ja suurin goottilaistyylistä pytingeistä. Katedraaliin oli kyllä aika suolainen sisäänpääsymaksu, kun opiskelijakortti oli unohtunut kotiin. 7 euroa siinä missä opiskelijakortilla sama maksu oli 2. Mutta oli se ihan hieno, varsinkin kirkon yhteydessä oleva Giralda (eli torni tai kellotorni suomeksi), jonne pääsi maisemia katselemaan.

Niin ja kävimme myös paikallisella härkätaisteluareenalla (joka on ilmeisesti aika kuuluisa) ensin päivällä kiertokäynnillä ja sitten illalla ihan härkätaistelussa (seurueen painostuksesta). Liput taisteluun maksoivat 21 euroa takariviin ja olo oli kuin pienessä tynnyrissä. Paikkaa ei nimittäin ole rakennettu mitenkään erityisen tilavaksi ja tuvan ollessa täpösen täynnä omaa tilaa jäi ehkä alle puolimetriä. Lisäksi yläpuolella istuvan polvet olivat lähestulkoon selässä kiinni ja omat polvet toki allaolevassa.

Itse ohjelmahan sisältää kuuden (mun laskujen mukaan kylläkin vain viiden) härän lahtauksen kolmen matadorin ja heidän apujoukkojensa toimesta. Onneksi olin seurannut taisteluja muutamaan otteeseen telkkarin puolelta, muuten kokemus olisi varmaan ollut vähän liikaa. Aikaisemmin en nimittäin ole tiennyt esimerkiksi sitä, että areenalla käy jokaista härkää hätyyttämässä ratsastaja hevosineen. Härkähän luonnollisesti hyökkää hevosta kohti, joka onneksi on tukevasti haarniskoitu ja hepan selässä istuva miekkonen keihästää samalla härkää. Mutta ilmeisesti ne hevoset eivät pahemmin siitä loukkaannu, vaikka silmät sidottuina kentällä joutuvat olemaankin. Julmaa? Todellakin. Härkää vai hevosta kohtaan? Molempia. Sen tarkemmin en härkätaistelun kulkua ryhdy selostamaan, lähinnä sen takia, että en todellakaan ymmärrä puoliakaan sen koukeroista.

Päivällä käydystä kierroksesta mieleen kuitenkin jäi se, että viimeinen matadori on kuollut areenalla vuonna 1992 ja että niillä hevosilla ei aikaisemmin ole ollut mitään suojavarusteita. Eli niinä aikoina hevosia on saattanut kuolla kaksi tai kolme yhtä härkää kohtaan.

Ja härkätaistelun jälkeen menimme katsomaan flamencoesitystä! Taivas, se se oli hienoa. Ihan ehdoton kohokohta koko tähänastiselle reissulle. En jaksa avautua siitä enempää, käykää itse katsomassa! Käykää itse Sevillassa, se on ihan mahtava paikka! Varatkaa se hotelli vaan etukäteen.

Harvasti hyvä tulee

No näin, niin se taas vilahti kuukausi, eikä blogin postaustiheys juurikaan kasvanut. Mitähän kuukauden aikana sitten oikein tapahtui, en muista muuta kuin sen, että ei se ainakaan ajallisesti kovin pitkältä tuntunut.

Vieläkään en ole minnekään kovin pitkälle kerennyt, Malagan keskusta alkaa olla läpi koluttu, vaikkakin esimerkiksi Picasson museoon täytyy vielä keretä. Malagahan on Picasson synnyinkaupunki, mistä paikalliset ovat ilmeisesti sen verran tohkeissaan, että miehen nimellä varustettuja organisaatioita on useampiakin.

Viikonloppuna piipahdin Nerjassa, jonne pääsee täältä kahden kulkuneuvon combolla, ensin renfellä (taajamajunalla) Malagaan ja sieltä bussilla määränpäähän. Nerjaa kehutaan rantojen takia, sillä ne sijoittuvat mukavasti korkeiden kallioiden väleihin ja ovat näin ollen varsin kauniita. Muuten paikka on samanmoinen turistikohde kuin kaikki muutkin aurinkorannikon kaupungit, Fuengirolaan verrattuna ehkä hieman pienempi. Parasta reissulla oli matka sinne, bussi nimittäin ajoi rantatietä pitkin ja maisemat olivat upeita. Bussimatkalla käväisi mielessä, että rannikkoa olisi mukava suhailla autolla omaan tahtiin, silloin pääsisi piipahtamaan vähän sisämaassakin ja niissä pienissä kylissä, joihin muutoin ei varmastikkaan eksy. Tarvitsisin vaan kuskin, jotta tämänkaltaista huvia voisi harjoittaa.

Sunnuntaina vuorossa oli annos jalkapallokulttuuria. Kävimme Malagassa katsomassa kotijoukkueen pelin jotain E:llä alkavaa joukkuetta vastaan. Eibar, ehkä.. Peli päättyi 1-0, voitto kotiin siis! Ja ihan kivaa oli, vaikka seurueen asiantuntijat luonnehtivat pelin laatua aika huonoksi. Malaga pelaa La Ligan alempaa sarjaa, ja voittaa ihan kymmenen-nolla esimerkiksi suomalaisen maajoukkuetason. Katsojia meidän lisäksemme paikalla oli reilu 15 000, ja stadion oli siten suurinpiirtein puolillaan. Liput maksoivat yläriviin päätyyn 15 euroa, ja näkymät olivat erinomaiset.

Sitten ensi viikonlopun suunnitelmiin. Lähdemme ehkä Sevillaan. Mutta koska se härkätaistelukokemus uupuu edelleen, en voi siis olla aivan varma tästäkään. Härkätaisteluista puheenollen, olettekos koskaan nähneet härän tekevän kuperkeikan? Mä olen (telkkarista) (kaksi kertaa). En tiedä nauraako vai sääliä. Ehkä vähän molempia.

Ehkä?

Kello: noin 7.40
Lämpötila: 27 astetta

Aamulla! Jos jo työmatkalla tulee hiki, niin mitä tulee olemaan takaisinmenomatka? Helvetti.

Aamuherätykset ovat normaalisti ihan mukavia, sillä aamu on ainut viileämpi vuorokaudenaika. Jos tällainen kuumuus rupeaa toistumaan, niin täytyy taas harkita suhtautumista aamuherätyksiin. Viileys on toistaiseksi ollut niitä harvoja kannustimia, jolla on saanut väsytystä huijattua. No mutta, töissä on ilmastointi, se on positiivista. Tai no on kyllä kotonakin.. Hmm.

Toisiin asioihin. Mulle tulee vieraita! Vasta lokakuussa, mutta silti se on aika kivaa. Ensin tulee muutama ystävä ja reilu viikko sen jälkeen EHKÄ isä ja veli. Iso ehkä, mutta mahdollisuus silti. Ihan kivaa, että ne edes ehkä tulee, vaikken kyllä ollenkaan odottanut, että se edes juolahtaisi kenenkään mieleen.

Ja niistä suunnitelmista. En mennyt sinne Malagaan, mutta käytiin leffassa ja tapaksilla, joten en ole laisinkaan pettynyt. Ensi viikonloppuna on mahdollisuus lähteä härkätaisteluun. Siitä mulla on aika ristiriitaiset fiilikset, joten katsotaan nyt menenkö. Olisihan se tietysti yksi isohko osa kulttuuria, mutta kai sen voi korvata vaikka... Juomalla paljon sangriaa?

Sadetta?

Raadio sanoi, että täällä saattaisi ehkämaybe sadella huomenna ja lauantaina vähäsen! En usko. Sitä paitsi lauantaina on Malagassa MTV:n rantakonsertti, jonne ehkä menen (tää mun teiniyx senkuin vahvistuu). Tai sitten en mene, kaikki suunnitelmat ovat viimeaikoina jotenkin kummasti haihtuneet taivaan tuuliin.

En kuitenkaan suostu ottamaan siitä mitään paineita, teen juuri sen verran kuin mieli tekee, sillä nykyisellään on kovasti sellainen fiilis, että on turha ottaa suorituspaineita vapaa-ajan käytöstä. Tämäkö on nyt se pahamaineinen sairaus, joka tuhoaa monen lomat? Ja onko huolestuttava todenteolla, kun mulla on suorittamispaineita (tai ainakin vähän sen suuntaisia tuntemuksia) jo viikonlopuista?

Parasta ovat extempore-hengessä suoritetut tempaukset, kun toissapäiväinen Malagan reissuni. Lähdin töistä, jokseenkin seikkailunhaluisena ja päädyin Malagaan shoppailemaan. Ja oli hauskaa!

Enää kaksi tuntia ja huominen, ja sitten on viikonloppu! Uujea.

Pyhä kolminaisuus

Työt, väsytys ja autuas laiskuus.

Equals: nothing done.

Oon ollut kohta jo kuukauden töissä, parin vuoden opiskelutauon jälkeen ja sopeutuminen ilmeisesti kestää yhtä kauan kuin taukokin. No toivottavasti ei, jos sitä unelmoisi ihan palkkatyöstä tuossa ensi vuoden puolella.

Short one, mutten jaksa myöskään näköjään blogata.

Muutoksia hihhei!

Uusi paikka, uusi ulkoasu. Ja mahtuu tuo pidempi otsikkokin nyt yhdelle riville, se oli ehkä se suurin syy tälle repäisylle.

Viikonloppu, jei. Ei kylläkään mitään suunnitelmia, mutta katsellaan. Töissä on tällä hetkellä niin vähän porukkaa, että tuntuu ettei senkään takia ole mitään häppeningiä. Yhdet feriat on menossa ja toki voisin ulostautua Fuengirolasta vihdoin vaikka Malagaan tai jonnekin ja onhan täällä muutenkin vaikka mitä näkemistä, kun vaan saisi itsestään sen verran irti, että tosiaan tekisi jotain.

Täytyy ehkä valittaa vähän tästä työporukasta. Tylsiä ihmisiä! En ole kyllä jaksanut kauhesti oikeastaan tehdä tuttavuutta, joten syytä lienee minussakin, mutta silti.. Kaikki kivat ihmiset, keihin kerkesin tutustua, ovat lähteneet takaisin Suomeen.

Ja mulla on ikävä meidän koiranpentua. (Silläkin on kuulemma ikävä mua.)

Huono bloggaaja

Juu, sellainen mä olen. Mutta selitykseksi lasketaan se sama kuin, miksi en ikinä saa siivottua. Eli kun tarpeeksi kauan viivyttää jotain asiaa, tulee siitä liian ylivoimainen. Niinpä viimeisen kuukauden tapahtumat jäivät kirjaamatta ylös. Tekemättäjättämisahdistus pätee muuten myös muutamaan roikkuvaan kurssiin, joiden loppuunsaattamiseksi pitäisi tehdä pari raporttia. Ennätys on melkein kahden vuoden takaa kummitteleva yksi vaivainen raportti, minkä olen aloittanutkin, mutta en vaan saa sitä näköjään tehtyä. Ihan kuin muistaisin, mikä siinä on ollut punainen lanka silloin joskus..

Niin no, nopea kertaus. Tulin pois Kiinasta (nyyh), itkeä turautin Helsinki-Vantaalla, kun ero kämppiksestä koitti, vietin kuukauden kavereita ja sukulaisia treffaten Suomessa ja karkasin Costa del Solille tekemään työharjoittelua. Nyt oon ollut täällä turistihelvetissä (ei sillä, hauskaahan täällä kyllä on ollut) jo kuukauden! Musta tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti jo jostain lukiosta saakka, kuukaudet ja vuodet vaan hujahtaa ohitse. Salettiin musta tulee juuri sellainen keski-ikäinen, joka ei halua myöntää itselleen ikäänsä, vaan sen sijaan käyttäytyy kuin paraskin teinix.

Niin ja miksi bloggaan nyt. Emmä tiedä. Tuli ikävä, enkä jaksa perustaa toista blogia Espanjaa varten, kuitenkin sekin lopahtaisi jossain vaiheessa.. Enkä taida jaksaa kertoa tämän jatkamisesta kenellekään, jos joku löytää vielä mukaan niin tervetuloa. Olkoon tämä tällainen julkinen terapia, sitähän se kai suurimmalle osalle bloggaajista on. Tai siis salajulkinen, kun en tätä mainosta. :)

This indeed is Beijing

Mutianuy 30.4.2007

Hangzhoun reissusta ei kerennyt kulua kauaa (tarkalleen ottaen 3 päivää), kun seikkailujoukkio yhden miehen vahvistuksella suuntasi junalla Pekingiin. Nyt oltiin jo kaukaa viisaita ja varattiin pehmeät nukkumapaikat molempiin suuntiin. Junalippu yhteen suuntaan maksoi hiukan reilun 50 euroa, mikä ei ole lähes 1500 kilometrin matkasta ihan kauhea hinta. Ja se hyttikin ylitti kaikki odotukset. Peti oli pehmeä, tyynyjä jopa kaksi, ilmastointi ja käytävällä western style vessa, joka siis on huomattavasti parempi kuin Suomen vanhan mallin junissa. Ne seurueestamme, jotka ovat testanneet kotimaassa nuita nukkumahyttejä sanoivat, että paikalliset ovat parempia kuin ne. Repikää siitä.

Matkaeväiksi varattiin punaviiniä, muutama bisse ja jotain pientä naposteltavaa. Syömässä käytiin ennen junan lähtöä, joka tapahtui molempiin suuntiin noin seitsemältä illalla, jotta matkalla ei tarvitsisi enää suuremmin aterioida. Huvitukseksi riittivät allekirjoittaneen vuosituhattavoite-pelikortit ja erinomaiset jutut. Olen muuten oppinut tällä matkalla ainakin kaksi täysin uutta korttipeliä. Nukkumaan joskus puolen yön jälkeen ja perillä Pekingissä hiukan vaille seitsemän aamulla. Taksiin, ja pienen etsinnän jälkeen löysimme hostellimme.

Hostelli (Lama Temple Youth Hostel) oli varattu samasta paikasta kuin Hangzhoun reissun paikka, ja tämäkin osoittautui pienen alkukauhistuksen jälkeen varsin erinomaiseksi paikaksi. Tuo alkukauhistus johtui lähinnä siitä, että hostellia ei meinannut löytyä karttaan merkityltä paikalta (siinä oli slummi/rakennustyömaa). Hiukkasen äreät matkalaiset kävivät pohtimassa tilannettaan mäkkärin munahamppareitten ääressä. Viisaitten päitten kolauksesta seurasi puhelinsoitto hostellille ja luurin työntäminen taksikuskin käteen. Viisi minuuttia, ja löysimme itsemme varsin läheltä tuota yllä mainittua slummia. No, vielä vähän enemmän kauhistuneena lähdimme kävelemään tätä pientä kujaa, jolle hostellin kyltti oli meidät ohjannut. Loppujen lopuksi sieltä löytyi massiiviset punaiset ovet (tiedättehän, sellaiseen perinteiseen kiinatyyliin) ja niiden sisäpuolelta tosiaan vallan miellyttävä hostelli. Tällä kertaa sängyt olivat pehmeät, mutta huoneessa ei ollut laisinkaan ikkunaa. Tämä vaikeutti sään ennustamista ja siten pukeutumista aamuisin (toisaalta koko loman sää oli helle, joten turhaksi se aamuinen pohtiminen osoittautui).

Pienten torkkujen jälkeen seurue suuntasi Beihai-puistoon ensimmäiselle sightseeingille ja valittu kohde osoittautui vallan erinomaiseksi ensimmäisen päivän kohteeksi. Maisemat kauniita, joten mikäs siinä kuljeskellessa, vaikka hiukan tuulikin hiukan. Puiston keskellä on isohko lampi (tai pieni järvi) ja sen keskellä sellainen hieno temppeli nimeltään White Padoga. Ei käyty siellä, koska lippu pikkusaarelle ja pääsylippu varsinaiseen temppeliin olisi maksanut erikseen (sitäpaitsi olimme jo ostaneet pääsyliput itse puistoon). Lipuista puheenollen, täällä kannattaa näköjään aina näyttää opiskelijakorttia, sillä nimittäin pääsee puoleen hintaan sisälle poislukien suurimmat/tunnetuimmat kohteet. Tosin meillä on kyllä Shanghain yliopiston kortit, joten sekin saattaa jossain määrin vaikuttaa asiaan. Illalla käytiin syömässä, yhdellä tylsähköllä baarikadulla ja aika makealla klubilla (nimi oli Mix). Nukkumaan joskus kahden jälkeen, aika aikaisin siis.

Seuraavana aamuna (okei, aamupäivällä) vain kaksi lähti nähtävyysjahtiin, sillä loppu seurue oli jäänyt baariin pidemmäksikin aikaa ja valittivat aamulla emäkrapulaa. Kohteeksi valikoitui metro- ja taksimatkan päässä sijaitsevat Yuanmingyuanin rauniot. Siellä on aikaisemmin sijainnut muistaakseni kahdenkin dynastian kesäpalatsit ja meininki oli sen mukainen. Vähän matkan päässä raunioista olisi ollut vielä pystyssä oleva kesäpalatsi, mutta raunioalue oli sen verran iso (ja huomattavasti halvempi) vierailukohde, joten päätimme tyytyä pelkästään siihen. Ilta oli rauhallinen, hiukan kortinpeluuta hostellin aulassa ja hiukan myös punaviiniä.

Sunnuntaina vuoron saivat Tian'anmenin aukio ja Kielletty kaupunki. Tian'anmen tunnetaan 80-luvun lopussa tapahtuneesta opiskelijamellakasta, jossa muutamakin epäonnekas kuoli. Kielletty kaupunki on taas se paikka, jonka etummaisessa muurissa on jättimäinen Maon kuva (se siis näkyy Tian'anmenille), joka on erinomainen heiolenturistijahaluankuvanitsestänijaMaosta-paikka. Arvaatkos onko minusta sellaista kuvaa? Juu, itse kielletty kaupunki oli iso, osittain rempassa ja auringon takia aika tukahduttava paikka. Nähtävähän se on tietysti, mutta en kokenut saavani mitään suurempaa elämystä. Joku seurueen neropateista nimesi paikan kuolleeksi kaupungiksi, mikä ei kyllä ole ihan vääränlainen kuvaus. Illasta ei taaskaan ole mitään erikoisempaa kerrottavaa, olen ollut vähän tylsä viime aikoina.

Maanantai ryhmä rämä suuntasi järjestetylle kierrokselle (tittidii, nyt se tulee) Kiinan muurille, tarkemmin sanottuna Mutianyun osiolle. Aivan mahtava paikka. Joo, vähän turistirysä, mutta vielä pahempi paikka olisi kuulemma ollut Badaling, jossa ei mahdu edes kääntymään. Sitä vastoin Simatai olisi ollut vähiten suosittu ja siten ehkä vielä vaikuttavampi, mutta 7 tunnin matkan takia hylkäsimme sen. Mutta, takaisin Mutianyulle. Maanantaina oli vielä kaiken lisäksi vappuaatto, joten pakko oli laittaa muutama hehkutusviesti Suomeen (sori ajankohdasta). Ylös muurille sai mennä joko gondolilla tai kävellen, valitsimme jälleen gondolin. Pari tuntia aikaa pasteerailla edestakaisin ja ottaa niin maan perkeleesti kuvia ja sitten semmoisella kesäkelkkaslidella alas. Kelkkamäki olisi muuten ollut ihan mahtava (sillä pääsi kovaaaaa), mutta vähän jälkeen puolenvälin eteen tupsahti joku kiinalainen muori, joka laski jarru pohjassa ja siten loppumatka lässähti siihen. Mietittiin että olisiko kerennyt toistamiseen vielä ylös, mutta jätettiin kuitenkin väliin. Mukaan tarttui muurista kertova, hienosti kuvitettu kirja 1,5 eurolla. Vähän olisi tehnyt mieli ostaa I have climped the Great Wall -t-paita, mutta vältyin kuitenkin kiusaukselta. Takaisintulomatkalla käytiin perinteisessä kiinalaista lääketiedettä harjoittavassa laitoksessa, jossa saatiin nopea info kiinalaisista menetelmistä, parinkymmenen minuutin taivaallinen jalkahieronta ja tohtorin käsien verisuonista suorittama arvio omasta terveydentilasta. Mulla on kuulemma ruoansulatuksen kanssa vähän ongelmia ja ratkaisuksi tarjottiin lääkkeitä, jotka auttavat tuohon vaivaan, mutta sen lisäksi ne olisivat laihduttaneet, kaunistaneet ja poistaneet krapulaa. Jäi ostamatta kalleuden takia. Vähän silti kaduttaa. :)

Tiistaina muut menivät shoppailemaan, mutta minua sellainen ei kiinnostanut. Löysin tiedon paikallisista festareista, joten eikun vaan sinne. Festarin nimi on Midi ja periaatteena heillä on, että esiintyville bändeille ei makseta mitään. Kriteerinä on, että on jonkunlainen show kasassa ja varaa maksaa omat matkat ja majoitus. Niinpä neljä päivää kestäville festareilla ei juuri isoja nimiä näy, mutta sen sijaan paljon paikallisia ja jonkunverran länsimaisia bändejä, jotka haluavat breikata Kiinan markkinoilla. Yksi aurinkoinen päivä siellä oli erinomainen valinta, vaikka muutaman bissen höyryissä olen törmännyt johonkin, ja nyt on jalassa aikamoinen rupi. Festarielämää, ah. En varmaan kesällä pääsekään muille festareille (vaikka juhannus on ilmeisesti vieläkin auki, vink vink).

Keskiviikko oli vika päivä ja se meni yhdessä mahtavassa kahvila-kaupassa istuen. Ostin sieltä semmoisen aika makean muistikirjan, joka tullee kulkemaan jonkun aikaa mukanani vähän kaikkialla. Käytiin seurueen toisen naispuolisen henkilön kanssa syömässä yhdessä hienossa italialaisessa, joka tosin oli lähes mahdoton löytää ja meinattiin myöhästyä junasta ajantajun katoamisen takia (hyvä valkkari saattoi vaikuttaa tähän). Kerettiin kuitenkin, eikä tehnyt edes tiukkaa, mutta siitä huolimatta asiasta piti riidellä mieshenkilöiden kanssa. Soitettiin nimittäin jätkille hyvissä ajoin, että hei, me vähän myöhästytään, voisitteko käydä kaupassa meidän puolesta. Vastaus oli tyly ei, vaikka salettiin se olisi nopeuttanut etenemistä. Niinpä junassa keskusteltiin tiukkaan sävyyn palveluksien tekemisestä ja uhrautumisesta toisten puolesta. Juttu sovittiin onneksi saman tien, eikä herrojen kanssa ainakaan omasta puolesta ole enää mitään skismaa.

Niinpä viimeinen matkayö junassa ja iloinen paluu Shanghaihin oli vähemmän iloiseen aikaa seitsemältä aamulla. Kokonaisuudessaan Pekingistä jäi vähän laimea maku suuhun. Se on Shanghain tapaan suurkaupunki, mutta ei kyllä vaikuta siltä. Se taas johtunee siitä, että paikalliset päättäjät ovat päättäneet, että rakennukset eivät hivuttele edes alimmaisia pilviä. Niinpä Peking vaikuttaa enemmänkin järjettömäksi paisunutta kylää. Yöelämää ei ole Shanghaihin verrattuna juuri ollenkaan ja hyvät ravintolat ja parhaat kaupat vaativat otsa hiessä etsimistä. Tietysti nuo pakolliset nähtävyydet ovat hieno lisäys kokemuslistaan, mutta olen reissun jälkeen erittäin iloinen, että vaihto suuntautui tänne Shanghaihin pääkaupungin sijasta.

Kaikki kiinalaiset viettivät muuten lomaa kanssa tällä toukokuun ensimmäisellä viikolla, joten sekä Peking että Shanghai ovat olleet täyteen ahdettuja. Niinpä tämä loppuviikko Shanghaissa on mennyt kampuksella maleksien vaikkakin torstaina ja lauantaina täytyi käydä sanomassa hei muutamalla hyvälle baarille täällä. Torstaina taksi jätti meidät väärälle puolelle baaria, ja pienessä känässä oli hyvä idea lähteä kiipeämään yhden rauta-aidan ja jonkun atsaleapusikon läpi, jotta ei tarvitsisi kävellä niin paljoa. Launtaina oli Cinco de Mayo, joka on jonkun sortin meksikolainen kansallisjuhla ja siksi paikallisessa meksikolaistyyppisessa baarissa kaadettiin tequilaa suoraan kurkusta alas. Meininki - hyvä. (Enhän mä voi tuottaa pettymystä ja olla kertomatta ollenkaan mistään baarireissuista.)

Hangzhou

Näkymä West Lakelta

Noniin, siitä onkin hetki vierähtänyt, kun viimeksi päivitin blogia, joten täytyi oikein miettiä, että mitä kaikkea tässä välissä on tapahtunut. Mikäli etenemme kronologisessa järjestyksessä (ja senhän me teemme), olisi ilmeisesti paikallaan kertoa pitkästä viikonloppureissustamme parinsadan kilometrin päähän Hangzhouhun. Matkalle lähdettiin kolmen henkilön voimin tuossa pari viikkoa sitten perjantaina.

Tiedustelujoukkio, josta kerroin silloin, kun ensimmäisen kerran yritimme lähteä pois Shanghaista raikkaampaa ilmaa hengittämään, oli havainnut, että eteläinen rautatieasema olisi parempi pohjoisen sijaan, sillä eteläiseltä lähtevät kaikki nopeimmat junat. Tästä viisastuneena suuntasimme siis tukahduttavan pitkän ja kuuman metromatkan takana sijaitsevalle asemalle jo hyvissä ajoin, jotta saisimme haluamamme junan ja siihen kunnon paikat. Ilmeisesti kuitenkin muutama muukin on havainnut, että tuolta lähtevät junat ovat tosiaan nopeampia ja siksipä suomalaiselle seikkailukolmikolle sai luvan kelvata seisomapaikat. Ei silti hätää, sillä kyseisen junan konduktööri oli ylimukava ja pienen kielimuuriongelman jälkeen meille kaikille järjestyi edes jonkinlaiset istumapaikat. Itsehän istuin herran konduktöörin vieressä pehmeällä penkillä ja matkakumppanini tyytyivät taitettaviin jakkaroihin. Hiukan kortinpeluuta ja muutama olut eikä matka kestänyt kuin tunnin ja vartin.

Koko viikonloppu oli sunnuntaita lukuunottamatta keleiltään aivan mahtava ja tuo ainut poikkeuspäivä, jolloin vettä tuli oikein kunnolla, sujui mukavasti hostellilla leffoja katsellen ja intialaista ruokaa syöden.

Saavuimme kaupunkiin aika myöhään ja ensimmäiseen iltaan mahtui vaan ruokailu. Allekirjoittanut oli pikkuhiukkasen väsynyt, joten muiden mennessä baariin lähdin itse hostellille nukkumaan. Meidän hostelli oli muuten ehkä maailman paras, henkilökunta älyttömän mukavaa, tonnikalatoastit järkyttävän hyviä ja sen päälle vielä sijainti ja hintakin olivat kohtuulliset. Ainoa miinus oli ehkä se, että sängyt olivat aika kovia, mutta koska enimmäkseen oli lämmintä, niin paksu peitto oli hyvä laittaa lisäpehmennykseksi. Paikan nimi on West Lake Youth Hostel, jos joku sattuu joskus poikkeamaan.

Lauantaina ohjelmaan sisältyi temppelivuoren valloitus ja hiukan sightseeingiä. Vuori oli aika mahtava kokemus. Mentiin varsinaiselle temppelivuorelle gondolihissillä, mutta viereiselle vuorelle (tai kukkulalle) kiipesimme itse. Melkein meinasi usko loppua jossain vaiheessa, mutta pääsimme perille ja vielä takaisinkin. Fiilis sen jälkeen - mahtava. Ei ole enää hajuakaan, että mikä tuon paikan nimi oli, mutta se taisi olla yksi tunnetuimmista. Tosin nuita kukkuloita Hangzhoussa kyllä riittää ja epäilemättä muutkin ovat kokemisen arvoisia. Hangzhou on rakennettu noiden kukkuloiden sekä järvien keskelle ja varsinainen keskusta sijaitsee West Laken ympärillä. Tuota upeaa rantamaisemaa kyllä katselisi pidempäänkin.

Niin, sunnuntai tulikin jo ylempänä lyhyesti kerrattua, joten siirtykäämme maanantaihin. Juna takaisin Shanghaihin lähti vasta illalla, joten oli vielä päivä aikaa patsastella ympäriinsä. Koska tuo keskipisteenä oleva järvi houkutteli vieläkin, päädyimme ottamaan tunnin mittaisen veneajelun. Maksoi muistaakseni 11 euroa ja oli kyllä ehdottomasti sen arvoinen. Lisäksi kävimme toisessa intialaisessa syömässä, sillä seurue kokonaisuudessaan on jokseenkin innostunut senkaltaisesta ruoasta.

Siinäpä se sitten suurinpiirtein olikin. Takaisin tulomatkalla saimme junaan kyllä istumapaikat, mutta kyseinen juna sattui olemaan niitä hitaampia ja siksi matka kesti suurinpiirtein kolme tuntia. Ainiin, lähtöperjantaina oli aamulla toinen kiinan välitentti. Meitsi rokkaa 94,5 pisteellä sadasta. :)

Nettitreffit

Tässä veljeäni odotellessa voisi taas vähän sepustella. Veli ja minä, me ei koskaan satuta yhtä aikaa messengeriin, jotta voisi jutella. Niinpä otimme sikaa saparosta, ja sovimme nettitreffit (tosin veikka ei varmaan arvosta tätä nimitystä). Kello on kuitenkin jo yli sovitun ajankohdan, joten täytyi keksiä jotain tekemistä. Jaa, nythän tuo ilmestyikin tuonne..

Juu, kaksikymmentä minuuttia ja se kyllästyi muhun. Ihan kun en olisi arvannut. :) Mutta olipa kivaa kuitenkin.

Juu, ostettiin tänään pari leffaa (0,5 euroa kappale) ja itselleni hankin Greyn anatomian kolme tuotantokautta kahdella eurolla. Hurjan kallista. Täytyy vain toivoa, että ne kaikki toimii, kun ei näistä aina tiedä.. Kun pikkuhiljaa ihan paikallaanolokin alkaa maistua, niin nuo leffat on ihan hyvä vaihtoehto. Tässä mietiskelin, että täytynee joidenkin sarjojen tuotantokausia koittaa etsiskellä vähän laajemminkin, ainakin House olisi aika kova sana. Piratismia ei täällä oteta turhan vakavasti, sillä esimerkiksi paikallinen kahvilamme soittaa huoletta netistä ladattua musiikkia. Tai no jossain tapauksessa otetaan, lopetettiinhan isot feikkimarkkinat tuossa taannoin kokonaan. Eiväthän ne kaupustelijat toki ole mihinkään kadonneet, nyt ne vain ovat hajallaan pitkin kaupunkia.

Joissain muissa asioissa taas ollaan hyvinkin tiukkoja. Kiinassa on käytössä kuolemanrangaistus ja maa taitaa olla yksi ahkerimpia toimeenpanijoita tällä kyseisellä alueella. Lakitunnilla tuli ilmi, että esimerkiksi kovempien huumeiden hallussapidosta (määrä oli 5 tai 50 grammaa, en muista kumpi) voi napsahtaa juurikin tuo kuolemanrangaistus. Aika hurjaa, kun miettii Suomen lainsäädäntöä, joka ainakin mun mielestä on liiankin lepsu monin paikoin. En olisi ehkä ihan kuolemanrangaistusten kannalla, mutta muuten lainsäädäntöä voisi kyllä helposti kiristää. No, se siitä politikoinnista tällä kertaa.

Ei ole ehkä ihan paras päivä puhua ajattelua vaativia asioita. Takana on kolmen illan nesteytysputki ja olo on kyllä sen mukainen. Aloitimme torstaina siellä paikallisessa kahvilassa ihan viattomasti. Tarkoitus oli käydä syömässä ja viemässä paikan omistajalle, Cacolle Suomesta tuliaisia (salmiakkikossua). Yllätys yllätys, äijä päätti tarjota pullosta porukalle ja niinpä salmari näkyy kahvilassa enää tyhjänä pullona seinällä. Sen jälkeen seurueen miespuoliset henkilöt tuhosivat yhden viskipullon ja itse keskityin rommiin. Pojat tulivat avuksi rommin lopettamisessa ja sen jälkeen avasivat vielä yhden Jack Danielsin. Kun ei itselle nuo ruskeat viinat kauheasti maistu, sain rommin loputtua gin tonicia. Loppuillasta yksi suomalaisista oli tiskin takana tekemässä paukkuja, kun Caco ja tämän äiti, joka on kahvilassa töissä istuivat tiskin toisella puolella naureskelemassa. Kotiin tuolta reissulta pääsin joskus viiden aikaan ja yllättäen seuraavan aamun tunnit jäivät välistä.

Perjantaina oli kolmen suomalaisen yhteissynttärit Barbarossa -nimisessä paikassa, joka sijaitsee People's Squaren puistossa. Hieno paikka muuten, en ollut aikaisemmin käynyt. Kotiin pääsin taas joskus viiden maissa. Ja eilen lauantaina vedettiin pienimuotoinen baarikierros seuraavasti: Zapatas (2 margaritaa), I love Shanghai (olutta eikä onneksi yhtään absinttia), Judy's (olutta) ja X-ta-sea (edelleen vain olutta). Vielä dinerissa syömässä ja nukkumassa tuossa kahdeksan pintaa aamulla. Tuosta absintista tuli muuten mieleen, että eilen lähtiessämme tilanne oli 80-78 Suomen hyväksi (tsekkaa aikaisemmat sepustukset). Eräs sankari nimittäin joi lähestulkoon yksin kokonaisen pullolisen tuota paholaisen ainetta ja kunto on kuulemma ollut tänä aamuna sen mukainen. Jätkä nukkui baarin lattialla varmaan pari tuntia, ja kun me lähdettiin jatkamaan, nakattiin absinttihirmu taksimatkalle kohti kampusta.

Että sellaista tänä viikonloppuna. Erästä tapahtumaslogania mukaillen: Shanghai ja maksa piippaa. Huomenna olisi Rootsin keikka, mutta taitaa jäädä väliin, kun ei ole lippuja. Ja Kylie Minogue tulee tämän kuun lopussa avaamaan Kiinan ilmeisesti ensimmäisen H&M:n tänne Shanghaihin. Ehkä pakko käydä katsomassa. :)

Postimerkit

Helvetti kun voi asiat olla joskus hankalia. Tai ainahan ne on, mutta joskus se vaan pomppaa silmille. Olen yrittänyt varmaan neljä viikkoa saada itsestäni irti sen verran, että kävisi postimerkkejä ostamassa ja pistäisi jo kirjoitetut kortit postiin. Koko postikorttiprojekti on ollut aikamoinen taistelu, mutta tää merkkiasia kärjistää koko homman.

Miksi suhteellisen yksinkertaisen asian täytyy olla niin hankala? Miksi? Ja miksi en ole vieläkään saanut tehtyä kouluun roikkuvia kursseja suoritetuksi nyt kun ruvettiin kyselemään. Saakelin raportit.

Nyt rupesi tosiaan ärsyttämään. Ei pitäisi kiusata itseään miettimällä tuollaisia asioita. Nyt lopetan ajattelun, menen syömään ja sitten juomaan. Sitten voi taas huomenna ajatella, että mitähän sitä tuli tehtyä. Ja noidankehä on valmis. :)

Arkena ja sunnuntaina - kiinalaisuuksia

Maassa maan tavalla, niinhän sitä aina sanotaan. Täällä noita maan tapoja löytyy kyllä vaikka kuinka. Tulevat tässä nyt sekalaisessa järjestyksessä tajunnanvirtana, kun järkevä luokittelu ei nyt onnistu.

Kiina on kommunistinen maa (aloitetaan perusasioista), ja kommunismi näkyy täällä erittäin selvästi. Nykyään Kiina määrittelee itsensä demokraattiseksi diktatuuriksi, mikä länkkärin korvaan kuulostaa täysin absurdilta. Hallintorakenteeseen kuuluu läjä erilaisia neuvostoja, kongresseja, presidentti sun muita. Lisäksi on CPPCC - The Chinese People's Political Consultative Congress, joka pitkälti oikeuttaa (täkäläisten mukaan) sanan demokraattinen tuon diktatuurin edessä. CPPCC on nimittäin ainoa "vaikuttamismahdollisuus", joka muille kuin kommunistiselle puolueelle on suotu. Kyseenalaiseksi tämän organisaation vallan asettaa se, että opettajammekin, joka asiasta puhui, sanoi, että parlamentin PITÄISI kuunnella CPPCC:tä. Vielä maan demokraattisuutta selventääkseni kysyin, että voisiko joskus presindentiksi nousta joku muu kuin kommunisti. Opettaja lähestulkoon tyrskähti nauruun - ei voi.

Toinen politiikkaan liittyvä asia: Kiina on ehdottoman varma, että Taiwan tullaan lähitulevaisuudessa liittämään Kiinaan. Meille kerrottiin perusasioita maasta ja Taiwan esiteltiin yhdeksi isoista Kiinan saarista. Samoin lakitunneilla Taiwanin lainsäädäntö lasketaan mukaan, kun puhutaan siitä, kuinka monta erilaista lainsäädäntöä Kiinassa on (5).

Vähän pienempiä asioita. Maon ja Deng Xiaopingin ajoilta täällä näkee edelleen tiettyä työyksikköajattelua. Taannoinhan periaatteessa kaikille ihmisille oli taattu työpaikka, esimerkiksi yliopisto hoiti valmistuville opiskelijoilleen työpaikat. Tosin jos et sattunut pitämään työstäsi, niin voi voi. Ihmiset oli jaettu työyksiköihin ja kullakin yksiköllä oli tarkasti määritellyt tehtävänsä. Edelleen kaikkialla on järjettömästi työntekijöitä, esimerkiksi pienessä jäätelökioskissa on jatkuvasti kolme myyjää, ja tyhjässä ravintolassa saattaa pyöriä 15 tyyppiä essut päällä.

Suorastaan mitättömiä asioita, ovatpahan vaan kiinnittäneet huomion. Lattian pesuun ei käytetä pesuainetta. Pyykit pestään kylmässä vedessä (poikkeuksena pesulat). Ravintolassa olutta saa joko kylmänä tai huoneenlämpöisenä, tai pelkästään huoneenlämpöisenä ja tarjottava vesi on usein lämmintä. Lähes missä tahansa saa polttaa, taksissa, koulun käytävillä, ravintoloissa etc. Liikenteessä on pakko töötätä tai vilkuttaa valoja, ja kaistaa vaihdetaan miten sattuu. Polkupyörällä kuljetetaan suunnattomia lasteja, kokonaista perhettä tai jääkaappia parhaimpina esimerkkeinä. Pyörällä voi myös ajaa motarilla, jos siltä tuntuu. Poliisit ajaa aina vilkut päällä, kysymys herää, että miten ne herättää hätätilanteessa huomiota.

Juu, tuossahan nuita, varmaan olisi enemmänkin, mutta nyt ei tule mieleen. Tiedustelujoukko palasi muuten eilen sieltä Hangzhousta. Kuulemma oli hienoa, olemme edelleen menossa. Itse sen sijaan kävin eilen Yu Yuanissa paremmalla ajalla uudelleen. Se on siis se puutarha vanhassa kaupungissa. Sekin on kyllä näkemisen arvoinen. Jos siellä saisi joskus olla yksin ja rauhassa, niin voisi kenties tulla paremmaksi ihmiseksi. Onneksi siellä on mahdotonta olla yksin, aika turistikohde nimittäin.

Hapankorppua

Kämppiksen äiti toi mukanaan hapankorppua ja meetvurstia. Ei olla löydetty kunnollista voita, mutta maistuu nuo tuollaisinaankin aika hyviltä. Leipä on ehkä sellainen asia, mitä täällä kaipaa. Paikallisesta marketista saa nimittäin vain makeahkoja paahtoleipiä ja sinnepäinpatonkia. Aamupalastelu on jossain määrin jäänyt kokonaan, jukurttia ja muroja silloin, kun kerkeää. Nyt on Suomen tuliaisina myös pikakaurapuuroa, joka on sekin fiilistelyn arvoista. Suomessa kaurapuuro on aika harvinainen näky aamupalapöydässä, mutta täällä sekin maistuu taivaalliselta.

Paikallinen arvausruoka alkaa vähän tökkiä. Tutuissa ravintoloissa ja sellaisissa, joissa on joko englanninkielinen menu tai kuvallinen sellainen, tietää suurinpiirtein, että mitä kannattaa tilata ja mitä ei, mutta menepä uuteen ravintolaan, joissa edellä mainittuja ylellisyyksiä ei ole. Vaikka suurinpiirtein osaatkin tilata ne raaka-aineet, joita haluat niin siitä huolimatta lopputulos on onnesta kiinni. Paikalliseen kulttuuriin kun kuuluu, että ns. jätelihaa ei ole, vaan kaikki osat hyödynnetään. Niinpä ruoissa on usein mukana luut ja jänteet, kanaa tilatessa aika usein myös nahka ja parhaimmissa tapauksissa myös heltta. Ja puikoilla syötävän ja syömättömän erotteleminen on hankalaa, joten ei auta kuin laittaa koko epämääräinen pala suuhun ja sylkeä ylimääräiset pois. Tai syödä pelkkä riisi.

Eniten ehkä kaipaan tuoretta salaattia. Vaikka täältä tuoreita vihanneksia ravintoloista saakin, on ne lähestulkoon aina kuormitettu järkyttävällä määrällä pahaa majoneesia. Ja jos erehdyt tilaamaan pelkän salaatin, etkä erottele sitä sen enempää, saat todennäköisesti eteesi paikallista perunasalaattia (joka on myös majoneesissa). Onneksi Shanghai on kuitenkin niin iso mesta, että erilaisia keittiöitä löytyy vaikka kuinka. Suunnitelmissa on ainakin mennä testaamaan paikalliset sushipaikat ja herkkusuu huutaa myös kunnollista italialaista.

Kello on täällä hiukan yli kolme ja päivän suunnitelmat vielä täysin auki. Kahdeksaan asti olisi kaupungissa joku päiväfestari, menen ehkä sinne, jos tästä jaksan. Eilenkin oli tarkoitus lähteä baariin, mutta päivän kaupungissa käveltyäni uni maittoi paremmin. Aloitin viikolla antibioottikuurin, jotta tämä kestoflunssa lähtisi vihdoin pois, joten voi olla, että sekin vie osan puhdista pois. Katsellaan.

Huijasin!

Itsehän osallistuin kahdella

Heh, ei me mihinkään mentykään. Kannattaa aina pröystäillä asioilla, jos haluaa, etteivät ne ihan varmasti toteudu. Kämppis on oksupoksutaudissa, ja ajattelin solidaarisuuttani, että en mene ilman häntä. Täytyy ottaa joku toinen viikonloppu, ja sitten en puhu siitä kenellekään etukäteen.

Eikä me myöskään menty minkään baarin avajaisiin eilen (pikkulinnut kertoivat, ettei mikään erikoinen paikka). Sen sijaan, juotiin reilun kymmenen hengen porukalla Suomi maailmankartalle (todisteet löytyvät yltä). Absintti ei ole hyvää. Niin ja paikka, josta lista löytyy, on nimeltään kliseisesti I love Shanghai. Mutta niinhän minä rakastankin.

Ei tää päivä kuitenkaan ihan hukkaan mennyt. Heräsin jostain syystä jo kohtuullisen aikaisin, ja siitä innostuneena päätin lähteä päiväksi keskustaan ihmettelemään. Päivällä aurinko paistoi ihan kivasti hienoisen saastepilven takaa ja tätä juhlistaakseni menin People's Squarelle istuskelemaan. Koska olen niin helpostilähestyttävä ja miellyttävä ulkoiselta olemukseltani, jopa kaksi kertaa minulle tultiin juttelemaan (vähän Master Yoda -tyyppistä sanajärjestystä). Oli ihan hauskaa jutella kiinalaisten nuorten kanssa ja vertailla englannin kielen opetusmenetelmiä. Erojahan nimittäin löytyy. Täällä ei kauheasti panosteta puhumiseen vaan sen sijaan kielioppia arvostettan erittäin paljon. Keskusteluista valaistuneena päättelisin, että kohtuullisen monella on jonkinlainen englannin kielen taito, mutta se ei vaan näy ulospäin puheen muodossa. Koulutuksen eroista tuli mieleen muutama muukin juttu. Olin sellaisessa tutustumisillassa muutama päivä sitten, jossa oli mahdollisuus tavata kiinalaisia ja muun maalaisia opiskelijoita ja siellä tuli erään paikallisen kanssa puheeksi useampikin asia. Ensimmäiseksi, jotta voi valmistua yliopistosta, täytyy opetella uimaan. Toinen, ja vielä mielenkiintoisempi asia on, että kiinalaisten opiskelijoiden asuntoloissa valot laitetaan pois päältä yhdeltätoista illalla. Jos meille tehtäisiin noin, joutuisimme jatkoilla pelaamaan sisäfutista kynttilänvalossa.

Peace Hotelin katolta näkyy Bund

Löysin tänään myös vielä läheisemmän metroaseman. Taksi sinne maksaa enää 2,5 euroa. Lisäksi ostin laukun ja paidan. Ja kävelin varmaan kymmenen kilometriä. Vierailin vihdoin tuolla joen varrella (The Bund). Siellä oli Maon patsas ja järkyttävän paljon porukkaa. Täytynee joku päivä toteuttaa suunnitelma jokiristeilystä. Aurinkoisena päivänä se voisi olla erittäin hauskaa.

Ilmoitusluontoista asiaa

Päätettiin ex tempore lähteä Hangzhouhun tuohon parin sadan kilometrin päähän. Huomenna (lauantaina) lähdetään tuossa puolen päivän aikoihin ja maanantaina olisi tarkoitus kotiutua takaisin Shanghaihin. Tuli vähän sellainen olo, että kohta on toukokuu ja sitä tajuaa, ettei ole matkustellut missään. Niinpä otamme härkää sarvista ja kohtaamme tuntemattoman veden päälle rakennetun kaupungin muodossa.

Tiedustelujoukko lähti matkaan jo tänään, ja meille on luvattu tsekata hyvä hotelli, näkemisen arvoiset kohteet sekä paikat ruokailuun ja illanviettoon. Tai sitten pullo riisiviinaa kouraan, ja vähäksi aikaa taksilla paikallisia kulmia pyörimään. Tiedä sitten kumpi olisi hauskempaa.

Riisiviina on muuten asiasta maatalouteen käsittämättömän pahaa. Se haisee ja maistuu niiiiin pahalta. Hajua saati sitten makua on mahdoton peittää millään. Onneksi kaupasta saa länkkäriviinoja. Käytiin pari viikkoa sitten ranskalaisperäisessä Carrefourissa vähän päivittämässä viinakaappia, sieltä löytyi Smirnoffia, giniä ja Absolut Vanillaa. Eikä olla vielä edes juotu kaikkia loppuun (smirre kylläkin hävisi mun käsissä aika nopeasti). Ainoa huono puoli on, että täältä ei tahdo saada mitään liköörejä (Sour Applea) eikä karpalomehua. Sen sijaan löydettiin paikka, josta saa ihan killerimargaritoja. Tuota jumalten juomaa saa ostaa myös kannuttain, jos on isompi joukko janoisia liikenteessä. Ja samassa paikassa on maanantaisin ja keskiviikkoisin ladies night, jolloin saa puoleen yöhön asti juurikin noita margaritoja ilmaiseksi, kunhan vain on siis nainen.

Juu, tästä tulikin vain korostettua omaa alkavaa alkoholismia, joten lopetanpa tähän. :D Raporttia reissusta ensi viikon puolella, until then.

Couragement of Love vs. Punishment

Tänään laiskotutti. Kielen tunnit alkavat tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kahdeksalta ja kestävät varttia vaille kahteentoista. Tänään jaksoin vääntäytyä sängystä ylös vasta kymmeneksi. Syytän tätä hiukan huteroa oloa moisesta. Saatiin tänään ensimmäisen välitentin tulokset takaisin, 80 sadasta pisteestä. Ihan hyvin kai. Tosin huolimattomuus ei näköjään jäänyt Suomeen, sillä tuttuun kielen kokeiden tyyliin tässäkin suorastaan vilisi huolimattomuusvirheitä. Lahjattomat harjoittelee ja vielä lahjattomammat eivät tarkista kirjoituksiaan. No ei se mitään, tämä tentti on loppuarvosanasta vain 20 %, joten seuraaviin koitoksiin täytyy varustautua suuremmalla kärsivällisyydellä.

Meitä on niin iso ryhmä kokonaisuudessaan, että se on jouduttu jakamaan kahtia. Siksipä opettajiakin on kaksi ja nämä vaihtavat aina puolessa välissä luokkia. Tällä kai pyritään takaamaan tasavertaisuus. Omalla ryhmälläni kaksi ensimmäistä tuntia vetää noin 25-vuotias Che Li, joka käyttää oppimismotivaation lisäämiseksi Punismenttiä. Eli jos et osaa, tulee kynästä käteen napautuksia. Ei kovin tehokasta ilmeisesti, sillä viime aikoina ei ole enää rangaistuksia jaettu. Toiset kaksi tuntia vetää Gu-laoshi, joka puolestaan motivoi Couragement of Lovella. Jos joku vetää erityisen hyvin, laoshi huutaa Ai doku li (ainakin suurinpiirtein noin) ja kaikki laittavat kätensä sydämen muotoon. Sitten taputetaan yksi, pieni tauko ja sitten kaksi lisää. Rakkauden taputukset toimivat myös vapaa-ajalla, jos joku onnistuu tai vaihtoehtoisesti kämmää oikein pahasti. Nämä ovat varmaankin niitä inside-juttuja, joita kukaan ei tajua Suomeen palatessa. Sitten on vielä sirkuskalsarit ja merikrotit, mutta ne eivät liity opiskeluun ja muutenkin olisivat aika vaikeita selittää. Koittakaa sitten vaan kestää minuu.

Tältä päivältä ei oikeastaan ole mitään sen kummallisempaa kerrottavaa. Osasin vähän tosin kommunikoida kantaraflan henkilökunnan kanssa tänään, vaikka veden sijasta pöytään tulikin Spraittia. Muuten kuitenkin melkein taputusten arvoisesti. Illemmalla ainakin osa porukasta on kai lähdössä jonnekin kaupungille, katsotaan jaksanko itse. Otin tuossa tehokkaat kolmen tunnin päikkärit, joten nyt on olo ihan hyvä. Jos sama säilyy vielä, niin ehkä sitten lähden. Huomenna koulu alkaa nimittäin vasta yhdeltä, joten heräämisen kanssa ei ole niin kiirettä. Perjantaina on ainakin oltava bilekunnossa, silloin on yhden uuden baarin avajaiset, jotka olisi hienoa tsekata.

Nähtävyyksiä

Kuten olen varmaan aikaisemminkin todennut, tämä kaupunki ei kyllä lopu ikinä. Parina viimeisenä päivänä ollaan matkailtu vähän eri metroasemille ja aina portaista ylös noustessa eteen tulee uutta nähtävää ja vaikka mitä mielenkiintoista. Enää 2/3 reissusta jäljellä ja olen nähnyt vasta pikkuisen hiukkasen koko kaupungista. Luvut eivät kyllä yleensä sano mitään, mutta siitä huolimatta: Shanghai on läpimitaltaan reilun sata kilometriä. Pelkästään kampukselta keskustaan on noin 20 kilometriä, riippuen mihin päin ollaan menossa (tai mistä tulossa). Rahassa se on 60-70 RMB:tä, eli 6-7 euroa. Niinpä on tämäkin tyttö elellyt herroiksi ja matkustellut lähinnä taksilla. Bussi lähimmälle metroasemalle maksaisi kai noin 0,1 euroa, mutta se kestää tunnin ja jos on isommalla porukalla liikenteessä, ei sitä kauheasti nappaa kokeilla. Metro taas maksaa etäisyyksistä riippuen 0,30-0,40 senttiä ja sitä on tullut testattua. Metro on etenkin ruuhka-aikoina kätevin kulkuneuvo, tosin se muistuttaa paljolti liian täyteen ahdettua sillitölkkiä. Bussitkin ovat tiedustelujoukkojen mukaan ajoittain aika lailla täysinäisiä, mutta kaipa se on viimeistään rahojen loppuessa kokeiltava. :)

Jos et suoranaisesti laske busseja tai metroja nähtävyydeksi, niin tässäpä sitten hiukan tarinaa oikeamman laisista sellaisista. Kuluneen hyvin lyhyen kuukauden aikana olen kerennyt käymään Shanghai Art Museumissa, Shanghai Contemporary Art Museumissa, People's Squarella, Nanjing Roadilla (pääkatu periaatteessa, pimeällä upea valomeri), Shanghai Science ja Technology Museumilla <- tai siis siellä metroaseman feikkikaupoissa, Qipu Roadilla, jossa sijaitsee myös noita pikkukauppoja ihan hirveästi, Yu Yuan -puutarhassa ja vanhassa kaupungissa ja yhdessä temppelissä siellä. Ja mainittakoon vielä Pudongin puolella (sanoo se sitten mitään tai ei) olevan maailman neljänneksi korkeimman rakennuksen eli Jin Mao Towerin toiseksi ylimmäisessä kerroksessa (vau).

Art Museumissa oli ensimmäisellä käyntikerralla auki vain yksi kerros, joskin teokset olivat mielestäni sisäänpääsymaksun arvoisia (2 euroa). Itse tykkäsin eniten hiilikaivoksen työntekijöistä otetuista valokuvista ja maalauksista, jotka näyttivät kaukaa valokuvilta. Toinen käyntikerta ei tuonut paljon lisää (menin silloin kämppiksen ja äitinsä seurassa), näkemättä jääneessä kerroksessa oli abstrakteja teoksia ja yksi kohtuullisen vaikuttava tilataideteos. Parasta tuolla kerralla oli se, että aulan isossa mainoksessa (jotain saksalaisista tms.) oli museum kirjoitettu Meseum. Eihän se oikeasti voi olla noin?

Contemporary Art Museum oli ehkä vielä mukavampi. Siellä oli Control/Delete -niminen näyttely, joka käsitti enimmäkseen interaktiivista taidetta. Mieleen painui kuitenkin parhaiten jälleen valokuvia, mustavalkoisia self-potraitteja.

People's Square (Renmin Guang Chang) on vapaasti tulkiten kaupungin keskus. Aikaisemmin, joskus 1930-1940 -luvuilla samalla paikalla on ollut laukkarata ja uhkapelauspaikkoja. Sittemmin vuoden -49, Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen paikalle on alettu rakentaa nykyistä puistoa, tosin jossain välissä tuo laukkaratakin on kertaalleen jälleenrakennettu ja sittemmin taas purettu. Puistossa on ihania pieniä polkuja, vähän isompia kävelyteitä ja yleensä älyttömästi ihmisiä. Vielä kun pengon muistiani, niin kuvittelisin, että kyseenalaisesti kunnianarvoisa Mao Zedong julisti jotain (<- jep, olen hyvä tässä) aukiolla, ja erityisesti siksi puistoa on tälle paikalle ryhdytty rakentamaan.

Nanjing Roadista vain sen verran, että se on hienoa katseltavaa, mutta rasittavaa kuljettavaa väenpaljouden ja kaupustelijoiden takia. Erityisesti tämän kadun, sekä feikkimarkkinoiden ansiosta olen oppinut tyhjän katseen ja lakonisesti lausutun Bu ya -lauseen kaupustelijoita varten. Yu Yuanin puutarhoissa, vanhassa kaupungissa ja City God temppelissä vierailin vasta tänään. Vanha kaupunki on Shanghaissa oikeastaan ainut mesta, missä on niitä vanhan mallisia sakarakattoisia koristeellisia rakennuksia. Muuten kaupungin on vallannut pilvenpiirtäjät ja kerrostalot. Puutarhan ajattelin käydä tsekkaamassa vielä paremmin joku toinen kerta, tänään käytiin vain nopeasti pällistelemässä siellä. Siitä siis sittemmin tarkemmin.

Jin Mao Towerista oli hienot näköalat, mutta hinnatkin ovat sen mukaiset. Kiersimme kuitenkin rakennuksen sisäänpääsymaksun menemällä sisään hotellin ovista ja päätymällä kolmen hissimatkan jälkeen vain yhtä kerrosta alemmas kuin varsinainen näköalatasanne. Opiskelijaelämää ja tarkan markan mentaliteettia täytyy kuitenkin vähän säilyttää, vaikka muuten meinaa mopo käsistä karatakin.

Yksi nähtävyyden irvikuva on muuten Bundin näköalatunneli tjsp., joka menee Bundilta Pudongin puolelle. Neljä euroa siitä, että pääset istumaan/seisomaan jossain sukkulan tyyppisessä ratkaisussa, kun tunnelissa välkkyvät erilaiset valot ja samalla kertoja kertoo, että mitä kulloisenkin valon olisi määrä esittää. Otettiin vielä meno-paluu.

Sellaista tällä kertaa, nyt on tytön pakko päästä tutimaan, taitaa olla vähän kuumeen tynkää ilmassa. Onneksi muuten ei ole tullut sairasteltua, kestoflunssa tosin on ollut päällä jo kolmisen viikkoa. Jos se tällä kuumeella vihdoin talttuisi.

Urheilua ja alkoholia (jälkimmäinen pääosassa)

Open baarit on perkeleestä. Systeemi toimii siten, että paikkaan maksetaan joku tietty summa (yleisimmin 5 - 8 euroa), ja sillä saa juoda koko illan niin paljon kuin jaksaa. Yleensä sitä osaa säännöstellä itseään jossain määrin, mutta kun olet kerran jo maksanut viinoistasi niin mitä muuta sitä voi tehdä kuin juoda. Klubit menevät yleensä kiinni neljän ja seitsemän välillä, mutta jos ei väsytä, niin matkaa voi jatkaa pienempiin paikkoihin, joissa voi jatkaa ties kuinka kauan.

Itse olen useimmiten niin päissäni, että taksi kotiin on todennäköisin vaihtoehto, mutta on sitä muutaman kerran tullut eksyttyä niihin jatkopaikkoihin. Ja kampuksen omat jatkot ovat sitten vielä asia erikseen. Pisimmät jatkot taisivat kestää suurin piirtein kymmeneen. Olin humalassa vielä seuraavana iltanakin.

Kokonaisuudessaan porukka on aikalailla viinaan menevää, joten bilekavereista ei ole pulaa. Toki seurueeseen mahtuu niitä vähän rauhallisempiakin, mutta jostain kumman syystä näiden henkilöiden kanssa ei ole tullut tehtyä suurempaa tuttavuutta. Ainakaan vielä. Kolmessa kuukaudessa kerkeää varmaan kyllästyä tyyppiin jos toiseenkin, joten sitten on vaan hyvä, että on vielä vaihtoehtoja jäljellä.

Tuosta urheilusta taasen. Kampukselta löytyy lukematon määrä erilaisia kuntoilumahdollisuuksia. Itse olen käynyt testaamassa sulkapalloa, korista, pingistä (maassa maan tavalla, eikös) ja hiukkasen myös jalkapalloa. Näiden lisäksi täältä löytyy ainakin uimahalli, lentopalloverkot, pari yleisurheilustadionia ja kuntosali. Lisäksi kampusalueen koon takia täällä saa kyllä lenkkeiltyäkin aika hyvin. Uimahallista tuli muuten mieleen, että paikallista yliopistotutkintoa ei saa suoritettua, jos ei osaa uida. Siksipä uimaan pääsee vain tiettyinä ajankohtina, sillä muutoin allas on varattu uimakouluille.

En ole vieläkään saanut nettiä omalle koneelle, joten blogin päivittäminen on hankalaa, koska yleisissä koneissa ei ole ääkkösiä ja vain muutamaan saa kiinnitettyä usbin. Jos viimeistään ensi viikolla saisin netin, niin näitä tarinoita tulisi vähän useamminkin, eikä tällaisissa suuremmissa erissä.

Syömään!

Tikut toimii sittenkin. Eikä siihen mennyt edes kauhean kauan aikaa, vaikka toisin luulin. Supermartista ostetuissa nuudelikupeissa on kyllä haarukka mukana, mutta paremmin niitä syö puikoilla. Varmaan kolmen kuukauden jälkeen täytyy opetella uudestaan käyttämään haarukkaa ja veistä.

Kiinalaisessa ravintolassa ollaan taidettu ehtiä käymään vain kerran, mutta sen sijaan korealaisessa ja japanilaisessa muutamaankin otteeseen. Ruokia on mielenkiintoista tilata, kun menu on kiinaksi ja aina ei ole edes kuvia mukana. Useimmissa paikoissa ei ole ainuttakaan englannin kielen taitoista tarjoilijaa ja jos naapuripöydistäkään ei löydy apuja, niin piirtäminen on osoittautunut ihan hyväksi keinoksi. Kielimuuri on muutenkin aika huomiota herättävä, ei sitä tajua, että kaikki ei osaa puhua englantia.

Tässä päivänä eräänä istuimme Kisses of the Road -nimisessä paikassa oluella ja joku tilasi lisää TsingTao -merkkistä olutta. Tarjoilija ei ymmärtänyt ja tuli takaisin saksien kanssa. Niin, oli pakko ruveta juomaan olutta, kun ei täällä oikein saa mitään muuta. Bissen juonti ei ole täällä ihan samoissa mitoissa kuin Suomessa tai ylipäänsä Euroopassa. Ainakin kahdessa paikassa on juoma loppunut, kun sinne on mennyt isommalla porukalla. Pullolla on kokoa 6 - 6,4 desiä ja paikalliset yleensä jakavat yhden tai maksimissaan kaksi pulloa. Sitten tulee iso joukko vaaleita suomalaisia ja jokainen juo pari kolme. Yhdessä pienemmässä paikassa täytettiin kaikki pöydät (meitä oli noin 20), joten henkilökunta otti kamerakännykällä kuvia sellaisesta ihmeestä.

Paikallisia erikoisuuksia en ole vielä pahemmin kerinnyt maistelemaan, japanilaisessa maistoin tosin ankan kieltä (yök). Jotta länsimaalaisuus ei unohtuisi, on aina välillä käytävä mäkkärissä. Eilen käytiin krapulapitsalla, kun oli tarvetta suolaiseen ruokaan. Kerpele se pitsa mitään suolaista ollut, makeaa kuin mikä. Ja mäkkäristä saa kuulemma sitten taas suolaista pehmistä. Täytyy siis suunnata sinne, kun tulee taas tarve.

Supermartista voisi ostaa itsekin kaikkia herkkuja, muun muassa eläviä sammakoita löytyy. Toistaiseksi olen pysytellyt vedessä ja nuudeleissa ja hedelmissä. Niin ja siinä kaljassa. Kaupasta saa myös jotain limpparin ja lonkeron sekoitukselta maistuvaan juomaa, jota on myös tullut nautittua.

Perillä

Mistähän sitä aloittaisi. Finski laskeutui suurin piirtein kahdeksalta aamulla paikallista aikaa Pudongin lentokentälle, siitä huolimatta, että vasemmassa potkurissa oli selvästi maalarinteippiä. Yhdeksän tunnin lennon aikana kerkesi syömään lihapullia ja limaperunamuussia, juomaan muutaman valkkarilasillisen, katsomaan uusinta Bondia, lukemaan ja nukkumaan ehkä tunnin. Olisi tietysti voinut nukkua enemmänkin, mutta istualtaan nukkuminen ei onnistunut Itä-Euroopassakaan, saati sitten nyt. Mongolian yläpuolella avasin vähän suljettua ikkunaa ja katselin kuun valossa loistavia vuoria (tai mitä lienee, pimeässä on vaikea sanoa). Fiilikset olivat aika sekavia. Edellisenä iltana vihdoin rupesi vihdoin vähän tuntumaan siltä, että kohta olen maailman toisella puolella.

Lentokenttä on iso, mutta siellä on käytännössä mahdotonta eksyä. On vain yksi mahdollinen reitti, jota edetä, ja jos kääntymiseen olisi mahdollisuus, on tiellä seisomassa joku, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Lentokoneessa täytetyt lippulappuset sairauksista ja tullattavista tavaroista sun muista jätettiin jokainen omalle tiskilleen. Omat matkatavarani (se supersuuri laukku) saapui viimeisten joukossa, vähän alkoi jo jännittää, että näinköhän se on lähetetty jonnekin Alaskaan. Ei ollut, tosin kahden tytön matkalaukut olivat hävinneet. Aika mielenkiintoista sinänsä, kun meillä oli kuitenkin suora lento.

Ensimmäinen päivä Shanghaissa oli sumuinen ja lämmin, bussissa tarkeni pelkällä t-paidalla. Matka lentokentältä kampukselle kesti noin tunnin. Paikallinen liikennekulttuuri on tosiaan aika mielenkiintoinen, töötti näyttää olevan ainoa kommunikointiväline liikenteessä. Autojen valot eivät ole päällä ainakaan päivisin.

Shanghain yliopiston kampus on aika uusi, se on rakennettu joskus vuosituhannen vaiheessa. Yhteensä kampuksia on kolme ja tämä on niistä tuorein. Tosin ensimmäinen kämppä, mikä minulle annettiin, oli kauhea. Kämppiksenä olisi ollut joku bulgarialainen tyttö. Nykyinen (suomalainen) kämppikseni oli myös ollut tyytymätön asuntoonsa ja selvittänyt, että kaksistaan olisi mahdollista muuttaa parempaan huoneeseen, jossa on myös oma vessa ja länsimaalainen suihku. Tuli sitten pyytämään minua kaveriksi tähän huoneeseen, jossa nytkin tätä sepustelen. Voi olla, että kolmen kuukauden aikana yhteisasuminen alkaa vähän kiristämään, mutta tämä on kyllä miljoona kertaa siistimpi, joten toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen. Niissä edellisissä suihkuna toimi semmoinen alkeellinen putki ja vessatkin on vähän mitä sattuu.

Ensimmäisenä päivänä (kello oli Suomessa yö, kun me syötiin lounasta) tutustuttiin kampuksen vieressä olevaan lähiökeskustaan. Syömässä käytiin korealaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli ihan hyvää, elleivät yli-innokkaat tarjoilijat päässeet sotkemaan annokseen supertulisia kastikkeita. Luovutin puikkojen kanssa viidessä minuutissa ja söin loput lusikalla, kun sellainen oli tarjolla. Tutustuimme myös paikalliseen tuoreruokamarkettiin, jossa oli kaikkea ällöä ja pahanhajuista. Illalla syötiin mäkkärissä ja yritettiin etsiä jotain baaria, mitä ei löytynyt, joten päädyimme johonkin kahvilaan.

Pienten alkujärkytysten laannuttua lähitulevaisuus näyttää ihan lupaavalta. Järkytyksistä puheenollen, check in -tiskin nainen Suomessa aiheutti melkein sydänkohtauksen. Virkailija katsoi viisumiani ja totesi, että sehän menee umpeen jo yli kuukausi ennen suunniteltua paluuta. Viereisellä tiskillä kaimalleni todettiin samalla tavalla (hauska sattuma muuten tuo nimiasia), mutta hetken viisumeja tarkasteltuaan tädit totesivat, että eikun juu, tässähän onkin vain myöntämispäivä ja päivä, jolloin pitää viimeistään saapua Kiinaan. Ei siis tarvinnut ihan ryhtyä hyperventiloimaan. Että tällaista.

Pitäisi jännittää

Kiinassa käyntikortti annetaan ja otetaan aina vastaan kaksin käsin. Käyntikorttiasia yhdellä kädellä hoidettuna olisi loukkaus ja siten siitä seuraisi kasvojen menetys. Näin olen ymmärtänyt. Pieniä sääntöjä ja kulttuurisia eroja on lukemattomia, mutta hyvällä käytöksellä ja kohteliaisuudella olisi tarkoitus pärjätä. Äiti hössöttää syömäpuikkoetiketistä vaikka hädin tuskin osaan edes niillä vielä syödä (ainakaan niitä tikkuja ei saa laittaa ristiin, muut jutut unohtuivat jo).

Odotan matkaa, mutta melkein vielä enemmän odotan sitä edeltävää jännitystä. Se ei ole vieläkään nostanut päätään, ja se alkaa ihmetyttää. Tulen olemaan täysin vieraassa kulttuurissa ilman tuttuja ihmisiä kolme kuukautta. Moni on tämän minulle todennut ja kai sen jollain tasolla tajuankin. Ei vaan jännitä. Ei vieläkään. Luulin, että viimeistään kamojen muutto tänne kotikotiin olisi tuottanut jonkunlaisen lopullisuuden tunteen. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne lienee vahva ärtymys. Äidin tapa jännittää on hössötys, ja siihen mulla menee hermo. Olen ollut täällä nyt päivän, ja nyt jo hermostuttaa. Tulisi jo perjantai. Ehkä tällainen yliärtyneisyys on tavallaan jännittämisen muoto.

Valmisteluja on vielä jonkun verran tekemättä. Pitäisi pestä jätesäkillinen pyykkiä ja valita matkaan lähtevät tavarat ja pakata. Pitäisi käydä apteekissa ostamassa oma apteekki ja optikolla ostamassa piilolinssejä ja oikaisuttamassa silmälasit. Törmäsin eilen oveen ja lasit eivät enää pysy päässä. Pitäisi soittaa pankkiin ja vakuutusyhtiöön. Ja varmaankin tehdä vielä joitain osoitteenmuutoksia. Niin ja pitäisi hyvästellä ystävät täälläpäin Suomea. Tosin kolmen kuukauden näkemättömyys ei ole niin kummallista, muutenkin nähdään suurin piirtein puolivuosittain. Pitäisi katsoa, että millä bussilla pitää lähteä. Onneksi lento lähtee vasta iltapäivällä, niin ei tarvitse herätä luonnottoman aikaisin. Tosin nykyisiä nukkumistottumuksiani ajatellen ennen puolta päivää on liian aikaisin.

Sain muuten läksiäislahjaksi supersuuren matkalaukun. Sinne mahtuisi vaikka jänis. Any one?

Yöpakkaaja

Olen diagnosoimaton yöpakkaaja. Tai ihan perinteisen saamaton. Niin tai näin, viimeisen kolmen viikon aikana suurin osa pakkaamisesta on tapahtunut illalla, kymmenen jälkeen. Seinänaapurini on ollut syystäkin hiukan hermostunut, sillä pakkausteipin käytöstä syntyy hiljaisuudessa aika iso ääni. Pakatessa oppii uusia asioita. Minulla esimerkiksi on kaksi isoa jätesäkillistä kenkiä. En meinaa edes itse uskoa sitä, sillä arkena valitsen useimmiten kaksien tennareiden väliltä, ja joskus baariin räväytän laittamalla korot. Menin laskuissa sekaisin, mutta kenkiä on varmaan yli kolmetkymmenet. Kieroutunutta tai ei, tuo ajatus saa hymyn huulille ja häivähdyksen tyytyväisyyttä mieleen. Koska Shanghaissa kengät ovat kuulemma halpoja, ajattelin pakata matkaan vain kahdet kengät, jotta voin maksimoida tilan takaisin tuotaville kengille ja muille tavaroille.

Toinen uutinen. Olen bloggaaja(!). Ajatus on pyörinyt jo pidemmän aikaa päässäni, mutta yöpakkaustavastani (tai siitä saamattomuudesta) johtuen en ole saanut aikaisemmin aikaiseksi. Noin viikon päässä siintävä lähtö ja tuttavan esimerkki saivat ryhtymään toimeen. Onhan tämä kovin järkevääkin. Ne, joita kuulumiseni kiinnostavat, voivat lukea niitä täältä, eikä minun siis tarvitse kirjoittaa samoja asioita ihan jokaiseen sähköpostiin. Tai voi olla, että kirjoitan kuitenkin, sittenpähän nähdään.

I alla fall, Shanghain valot siintävät lähitulevaisuudessani kolmen kuukauden ajan, ja koska vierailijoita tuskin sinne saan, olisi tarkoitus yksipuolisesti kommunikoida tällä tavalla. Peli on avattu ja jatkoa seurannee.

Toim. huom. Kirjoitin tämän jo eilen, mutta koska kämmäsin, niin se tulee vasta tänään.